Lapinporokoirien urostiedustelut 2026
-
Kaisa Hurme
- Ylläpitäjä
- Viestit: 2444
- Liittynyt: 09.01.2018 08:28
Lapinporokoirien urostiedustelut 2026
Jalostustoimikunta julkaisee tässä ketjussa kaikki hyväksynnän saaneet yhdistelmät (sekä kasvattajan itse ehdottamat urokset että jalostustoimikunnan ehdotukset). Hyväksyntä on voimassa kuusi kuukautta sen myöntämispäivästä lähtien, minkä jälkeen kasvattajan tulee tarkistaa yhdistelmän sopivuus jalostustoimikunnalta. Jalostustoimikunta on tarkastanut yhdistelmät ainoastaan terveysriskien ja koirakannan mahdollisimman monipuolisen jalostuskäytön näkökulmasta. Yhdistelmän yhteensopivuus ulkomuodon ja luonteen osalta ovat kasvattajan itsensä vastuulla.
Jalostustoimikunta saattaa ehdottaa suvun puolesta sopivia uroksia, joiden jalostuskelpoisuudesta ja/tai sijainnista sillä ei ole varmaa tietoa. Näissä jalostustoimikunta toivoo kasvattajalta oma-aloitteista asiaan perehtymistä ja tarvittaessa myös jalostustoimikunnalta voi pyytää apua jonkun uroksen kasvattajan tai omistajan yhteystietojen selvittämiseen. Tällaisia uroksia ehdottamalla jalostustoimikunta yrittää kannustaa rodun kannan laajempaan käyttöön. Mikäli jalostustoimikunnan ehdottama uros ei kuitenkaan ole käytettävissä tai jalostuskelpoinen, niin sillä voi olla käyttökelpoinen veli. Tällöin voi pikaisesti tarkistaa veljen sopivuuden virallisesti jalostustoimikunnalta.

Re: Lapinporokoirien urostiedustelut 2026
Nimi: ALDDAGAS GUOVLU GEALLU
Rekisterinro: ER21256/25
Lonkat: B/B (ind. 99)
Kyynärät: 0/0 (ind. 101)
Silmät: OK (13.8.2025)
Polvet: -
Selkä: LTV0 SP0 VA0
prcd-PRA-testitulos: a
Pompen-testitulos: a
DM-testitulos: a
Muut: IFT122-pra: a
TAIKARUMMUN HURJA MÖRRIMÖYKKY 17220/22, lonkat A/A (ind. 117), kyynärät 0/0, polvet -/-, silmät ok (2024-02-01), selkä LTV0 SP0 VA0, prcd-pra terve (A), ift122-pra kantaja (B), pompen terve (A), dm terve (A) epi 0.046875 (0.2393), add+cush 0.125 (0.0721), kvt 0.234375 (0.2254), allerg 0.15625 (0.5068) , l-ind ka 108
RUSKAHALLAN KAMALA KOSTI 32929/21, lonkat A/A (ind. 110), kyynärät 0/0, polvet -/-, silmät ok (2025-05-22), selkä LTV0 SP0 VA0, prcd-pra terve (a), ift122-pra (-), pompen terve (a), dm (-) epi 0.1875 (0.2393), add+cush 0.125 (0.0721), kvt 0.3125 (0.2254), allerg 0.03125 (0.5068) , l-ind ka 104
POIKKIKORVAN POIKKI JA HALKI 22924/17, lonkat A/A (ind. 113), kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät ok (2025-01-13), selkä LTV0, prcd-pra terve (A), ift122-pra kantaja (B), pompen terve (A), dm terve (A) epi 0.296875 (0.2393), add+cush 0.140625 (0.0721), kvt 0.46875 (0.2254), allerg 0.15625 (0.5068) , l-ind ka 106

Nimi: HATTIVATIN BITTI
Rekisterinro: ER25901/20
Lonkat: B/B (ind. 100)
Kyynärät: 0/0 (ind. 108)
Silmät: OK (20.3.2024)
Polvet: -
Selkä: LTV0 SP0 VA0
prcd-PRA-testitulos: A
Pompen-testitulos: A
DM-testitulos: A
IFT122-pra testitulos: A
CMR-testitulos: A
TAIKARUMMUN HURJA PEIKKO 17219/22, lonkat A/A (ind. 114), kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät ok (2024-02-15), selkä LTV0 SP0 VA0, prcd-pra terve (A), ift122-pra kantaja (B), pompen terve (A), dm terve (A) epi 0.046875 (0.2379), add+cush 0.125 (0.0715), kvt 0.125 (0.2241), allerg 0.1875 (0.5084) , l-ind ka 107
Yhdistelmä on hyväksytty. Kasvattajan oma ehdotus.
LAPPONIAN SKY DURACELL DANNY 12910/22, lonkat A/A (ind. 111), kyynärät 0/0, polvet -/-, silmät ok (2025-10-17), selkä LTV0 SP0 VA0, prcd-pra (-), ift122-pra (-), pompen (-), dm (-) epi 0.03125 (0.2379), add+cush 0.015625 (0.0715), kvt 0.03125 (0.2241), allerg 0.03125 (0.5084) , l-ind ka 105

Nimi: VASTAHANGAN NELLI KARAMELLI
Rekisterinro: FI40128/21
Lonkat: B/B (ind. 102)
Kyynärät: 0/0 (ind. 107)
Silmät: OK (30.10.2025)
Polvet: -
Selkä: LTV0 VA1
prcd-PRA-testitulos: A
Pompen-testitulos: -
DM-testitulos: -
IFT122-pra testitulos: A
CMR-testitulos: B
VASTAHANKAINEN OKTETIN BARITONI 30154/22, lonkat A/A (ind. 119), kyynärät 0/0, polvet -/-, silmät ?, selkä LTV0 SP0 VA0, prcd-pra (-), ift122-pra terve (a), pompen terve (a), dm (-) epi 0.046875 (0.2379), add+cush 0.03125 (0.0715), kvt 0.109375 (0.2241), allerg 0.15625 (0.5084) , l-ind ka 110

Nimi: MINTLINE'S FRIEND BEAR
Rekisterinro: FI13984/24
Lonkat: B/B (ind. 102)
Kyynärät: 0/0 (ind. 106)
Silmät: rd, geograafinen (22.5.2025)
Polvet: 0/0
olkanivelen osteokondroosi: Ei todettu/Ei todettu
Selkä: LTV0
prcd-PRA-testitulos: -
IFT122-PRA: a
Pompen-testitulos: terve (a)
DM-testitulos: terve (a)
TINTTARAISEN HIIDEN VIRNA 22892/22, lonkat B/B (ind. 100), kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät ok (2023-12-01), selkä LTV0 VA0, prcd-pra terve (A), ift122-pra terve (A), pompen terve (A), dm terve (A)
epi 0.09375 (0.237), add+cush 0 (0.071), kvt 0.265625 (0.2244), allerg 0.0625 (0.5087) , l-ind ka 101

Nimi: HERRANTERTUN LAPIN LUMO
Rekisterinro: FI38184/23
Lonkat: B/B (ind. 105)
Kyynärät: 0/0 (ind. 104)
Silmät: RD, multifokaali (8.12.2025)
Polvet: -
Selkä: LTV0 SP0 VA0
Olkanivelen osteokondroosi: Ei todettu/Ei todettu
prcd-PRA-testitulos: a
Pompen-testitulos: -
DM-testitulos: -
Muut: IFT122-pra: A
TAIKARUMMUN HURJA PEIKKO 17219/22, lonkat A/A (ind. 114), kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät ok (2024-02-15), selkä LTV0 SP0 VA0, prcd-pra terve (A), ift122-pra kantaja (B), pompen terve (A), dm terve (A) epi 0.078125 (0.237), add+cush 0.125 (0.071), kvt 0.109375 (0.2244), allerg 0.3125 (0.5087) , l-ind ka 109
Yhdistelmä on hyväksytty, mikäli urokselle tehdään uusinta silmätarkastus ja se todetaan terveeksi.Kasvattajan oma ehdotus.

Nimi: MAIJUNTUVAN TUMMUN TOHTI
Rekisterinro: ER29617/22
Lonkat: B/B
Kyynärät: 0/0
Silmät: OK
Polvet: 0/0
Selkä: VA0, LTV0, SP0
prcd-PRA-testitulos: a
IFT122-PRA-testitulos: A
Pompen-testitulos: a
DM-testitulos: a
Muut: CMR: a
Omat ehdotukset:
HIPUNHUIPUN AARNIOMETSÄ 23038/18, lonkat A/A (ind. 109), kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät ok (2025-07-16), selkä LTV0 SP0 VA0, prcd-pra terve (A), ift122-pra terve (A), pompen terve (A), dm terve (A) epi 0.125 (0.2317), add+cush 0.09375 (0.0666), kvt 0.46875 (0.2167), allerg 0.125 (0.5122) , l-ind ka 104
Yhdistelmä on hyväksytty
LAPPONIAN SKY DURACELL DANNY 12910/22, lonkat A/A (ind. 111), kyynärät 0/0, polvet -/-, silmät ok (2025-10-17), selkä LTV0 SP0 VA0, prcd-pra (-), ift122-pra (-), pompen (-), dm (-) epi 0.078125 (0.2317), add+cush 0.09375 (0.0666), kvt 0.078125 (0.2167), allerg 0.03125 (0.5122) , l-ind ka 105
Yhdistelmä on hyväksytty.
HAGASSESSAN ÅKANT-ÅSKAR 21680/18, lonkat A/A (ind. 111), kyynärät 0/0, polvet -/-, silmät ok (2022-08-25), prcd-pra terve (a), ift122-pra terve (a), pompen terve (a), dm (-) epi 0.140625 (0.2317), add+cush 0.109375 (0.0666), kvt 0.140625 (0.2167), allerg 0.03125 (0.5122) , l-ind ka 105
Yhdistelmä on hyväksytty. Urokselle suositellaan uutta silmätarkastusta