Yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous pidettiin lauantaina 22.8.2020 Vantaalla Hotelli Sokos Break Flamingossa. Kokoukseen osallistui 14 jäsentä sekä valtakirjoilla 24 jäsentä.
Kokouksen puheenjohtajan toimi Petri Hallberg.
Kokouksessa käytiin mm. läpi yhdistyksen toiminta – ja tilikertomus vuodelta 2019, tilintarkastajien lausunto ja vahvistettiin tilinpäätös joka näytti +16 477,49 € sekä myönnettiin vastuuvapaus hallitukselle sekä muille tilivelvollisille.
Hallitus oli tuonut kevätkokoukseen jäsenistölle päätettäväksi Vuoden Koira 2020 kilpailun järjestämisestä .
1. Pidetään hallituksen päätös kilpailuiden peruuttamisesta vuodelta 2020 ennallaan
Esitys sai 27 ääntä
2. Siirretään 2020 vuoden aikana saavutetut koirakilpailupisteet käytettäväksi ensi vuoden kilpailuun 2021 vuonna hankittujen pisteiden kanssa mikäli nämä ovat arvoltaan suurempia, kuin ensi vuonna hankitut.
Esitys sai 2 ääntä
3. Järjestetään vuoden koirakilpailu v. 2020 entisellään.
Esitys sai 9 ääntä
Jäsenistö antoi tukensa yhdistyksen hallituksen päätökselle ja päätti että Vuoden Koira 2020 kilpailut perutaan tänä poikkeuksellisena korona vuonna .