Hallituksen päätöksiä 4/2015 (6.9.2015)
• Hyväksyttiin uusi alaosasto, Kanta-Hämeen Lappalaiset. Alaosaston vetäjinä toimivat Satu Viljakainen ja Paula Pyyhkälä.
• Jäsenistölle suunnattu jäsenkysely tehdään vuoden 2015 loppuun mennessä.
• Lähdetään mukaan selvittämään Kennelliiton Geenivaraohjelman käsittelyä
• Jäsensihteerin paikka on edelleen täyttämättä. Seija Piipponen hoitaa tehtävää toistaiseksi. Jatketaan ilmoittelua avoimesta jäsensihteerin tehtävästä yhdistyksen lehdessä sekä yhdistyksen internetsivuilla
• Vuoden 2017 erikoisnäyttelyiden järjestämispaikoiksi päätettiin hakea kevät erikoisnäyttely 2017 Seinäjoelle ja syksy 2017 syys erikoisnäyttely Poriin.
• Mahdollinen kesäleiri paikka v. 2016 on Rokua.
• Lappalaiskoirat Ry:n rotuunotto käytäntö : Päätettiin palauttaa lapinkoirien rotuunottojen toimintatapa vuoden 2014 toimintatavan mukaiseksi. Hallitus toteaa että varsinkin suomenlapinkoiran rotuunotoissa tulisi kiinnittää huomiota alla esitettyihin kolmeen kohtaan.
1)Millainen olisi rotuunotettujen suomenlapinkoirien siitossuositus ja jälkeläisseuranta. On tiedostettava se tosiasia, että rotuunotetuissa koirissa kummittelee aina vieraiden rotujen vaikutus ja samalla myös meidän rodulle uudet perinnölliset sairaudet.
2)Tällä hetkellä rekisterissä olevien suomenlapinkoirien siitoskäyttö on kovin suppeaa. Todella pieni määrä populaatiosta on siitoskäytössä ja jatkaa sukua. Tämä on todella huolestuttavaa. Erittäin tärkeää olisi saada rekisterin sisältä käyttämättömiä uroksia siitoskäyttöön, varsinkin nyt kun Kennelliitto on myöntänyt mahdollisuuden käyttää poikkeusluvalla 7 vuotta täyttänyttä kliinisesti tervettä urosta ilman PEVISA-rajoituksia koirarekisteriohjeen mukaisella tapauskohtaisella poikkeuslupamenettelyllä.
3) Suomenlapinkoiran siitosmateriaalin turvaamiseksi tarvitsemme koko rekisteröidyn kannan joustavaa käyttömahdollisuutta, jolloin tulee unohtaa rodun kahtiajako.
Saara Sampakoski jätti eriävän mielipiteen asiaan seuraavasti.: ” Suomenlapinkoiran rotuunottoja pitäisi jatkaa vasta sitten kun selkeä toimintamalli näiden kolmen kohdan osalta olisi valmis. ”
Hallitus toteaa että yhdistyksen syyskokouksessa 3.10.2015 kohdassa MUUT ASIAT, tilanteen niin vaatiessa,otetaan rotuunotto ja siihen liittyvät asiat vapaaseen keskusteluun.
• Terveystietojen keräämistä jatketaan voimassa olevan toimintatavan mukaan. Terveystiedot kerätään lomakkeella johon liitetään lääkärintodistus ja tarvittaessa valtakirja. Perustelut: Lappalaiskoirat Ry:n jalostustietokanta ei voi perustua muuhun kuin faktatietoon.
• Yhdistyksen erikoisnäyttelyiden osallistumismaksut eivät ole enää sidottuja yhdistyksen jäsenmaksuun. Osallistumismaksut päätettiin korottaa seuraavasti: 1. koira 30,00€, saman omistajan muut koirat 25,00€, pennut ja veteraanit 25,00€, veteraanit yli 10 v. maksutta. TOKO ilmoittautumismaksut: lappalaisrodut 20,00€, muut rodut 30,00€, lappalaisrotuiset veteraanit yli 8 v. maksutta.
• Suomenlapinkoiran englanninkielinen käännös Finnish Lapphund, muutetaan Suomen Kennelliiton esityksestä Finnish Lapponian dog.