Hallitus ei ole informoinut jäsenistöä rotuunottoasiasta, sillä tämän asian käsittely on vielä kesken ja vailla lopullista päätöstä. Asian käsittelyä jatketaan hallituksen seuraavassa kokouksessa 6.9. jolloin lehti on jo painossa. Hallitus haluaa muistuttaa jäsenistöä, että lopullinen päätös tehdään syyskokouksessa Lahdessa 3.10. 2015
Toisin sanoen seuraavassa lehdessä esiintyvät rotuunottoihin liittyvät kirjoitukset eivät perustu hallituksen tiedottamiin faktoihin, vaan yksittäisten ihmisten edelleen kertomiin oletuksiin ja kuulopuheisiin.
Rotukirjoja ei olla sulkemassa. Suomenlapinkoiran rotuunottoihin harkitaan toimintasuunnitelmaa, jota hallitus voi miettiä yhteistyössä JTK:n (jalostustoimikunnan) kanssa ja pohtia, mikä olisi nyt järkevin käytäntö rodun kannalta.
Mietittäviä asioita;
1)Millainen olisi rotuunotettujen suomenlapinkoirien siitossuositus ja jälkeläisseuranta. On tiedostettava se tosiasia, että rotuunotetuissa koirissa kummittelee aina vieraiden rotujen vaikutus ja samalla myös meidän rodulle uudet perinnölliset sairaudet.
2)Tällä hetkellä rekisterissä olevien suomenlapinkoirien siitoskäyttö on kovin suppeaa. Todella pieni määrä populaatiosta on siitoskäytössä ja jatkaa sukua. Tämä on todella huolestuttavaa. Erittäin tärkeää olisi saada rekisterin sisältä käyttämättömiä uroksia siitoskäyttöön, varsinkin nyt kun Kennelliitto on myöntänyt mahdollisuuden käyttää poikkeusluvalla 7 vuotta täyttänyttä kliinisesti tervettä urosta ilman PEVISA-rajoituksia koirarekisteriohjeen mukaisella tapauskohtaisella poikkeuslupamenettelyllä.
3) Suomenlapinkoiran siitosmateriaalin turvaamiseksi tarvitsemme koko rekisteröidyn kannan joustavaa käyttömahdollisuutta, jolloin tulee unohtaa rodun kahtiajako.
Lappalaiskoirat ry:n hallitus