Lapinporokoirien urostiedustelut 2025
-
- Viestit: 2108
- Liittynyt: 12.01.2014 09:20
Lapinporokoirien urostiedustelut 2025
Jalostustoimikunta julkaisee tässä ketjussa kaikki hyväksynnän saaneet yhdistelmät (sekä kasvattajan itse ehdottamat urokset että jalostustoimikunnan ehdotukset). Hyväksyntä on voimassa kuusi kuukautta sen myöntämispäivästä lähtien, minkä jälkeen kasvattajan tulee tarkistaa yhdistelmän sopivuus jalostustoimikunnalta. Jalostustoimikunta on tarkastanut yhdistelmät ainoastaan terveysriskien ja koirakannan mahdollisimman monipuolisen jalostuskäytön näkökulmasta. Yhdistelmän yhteensopivuus ulkomuodon ja luonteen osalta ovat kasvattajan itsensä vastuulla.
Jalostustoimikunta saattaa ehdottaa suvun puolesta sopivia uroksia, joiden jalostuskelpoisuudesta ja/tai sijainnista sillä ei ole varmaa tietoa. Näissä jalostustoimikunta toivoo kasvattajalta oma-aloitteista asiaan perehtymistä ja tarvittaessa myös jalostustoimikunnalta voi pyytää apua jonkun uroksen kasvattajan tai omistajan yhteystietojen selvittämiseen. Tällaisia uroksia ehdottamalla jalostustoimikunta yrittää kannustaa rodun kannan laajempaan käyttöön. Mikäli jalostustoimikunnan ehdottama uros ei kuitenkaan ole käytettävissä tai jalostuskelpoinen, niin sillä voi olla käyttökelpoinen veli. Tällöin voi pikaisesti tarkistaa veljen sopivuuden virallisesti jalostustoimikunnalta.

Re: Lapinporokoirien urostiedustelut 2025
KIISKI ER32607/20 lonkat C/C (ind.91) kyynärät 0/0 (ind.94) polvet -/- selkä LTV0 SP0 VA0 silmät OK (3/23) prcd-PRA(A) IFT122-PRA(B) pompen(A) DM(A) CMR(A)
- ASLAK FI59153/23 lonkat A/A (ind.107) kyynärät 0/0 (ind.110) polvet -/- selkä LTV1 VA0 silmät OK (11/24) prcd-PRA(a) IFT122-PRA(-) pompen(-) DM(-) CMR(-) Oma ehdotus. Hyväksytty, mikäli uros testataan terveeksi IFT122-PRA:n suhteen. Nartulle suositellaan uudempaa silmätarkastusta.
- HIPUNHUIPUN AARNIOMETSÄ FI23038/18 lonkat A/A (ind.112) kyynärät 0/0 (ind.92) polvet 0/0 selkä LTV0 SP0 VA0 silmät OK (2/23) prcd-PRA(A) IFT122-PRA(A) pompen(A) DM(A) CMR(A) Oma ehdotus. Sekä urokselle että nartulle suositellaan uudempaa silmätarkastusta.
- ASLAK FI59153/23 lonkat A/A (ind.107) kyynärät 0/0 (ind.110) polvet -/- selkä LTV1 VA0 silmät OK (11/24) prcd-PRA(a) IFT122-PRA(-) pompen(-) DM(-) CMR(-) Oma ehdotus. Hyväksytty, mikäli uros testataan terveeksi IFT122-PRA:n suhteen. Nartulle suositellaan uudempaa silmätarkastusta.
- HIPUNHUIPUN AARNIOMETSÄ FI23038/18 lonkat A/A (ind.112) kyynärät 0/0 (ind.92) polvet 0/0 selkä LTV0 SP0 VA0 silmät OK (2/23) prcd-PRA(A) IFT122-PRA(A) pompen(A) DM(A) CMR(A) Oma ehdotus. Sekä urokselle että nartulle suositellaan uudempaa silmätarkastusta.
-
- Viestit: 2108
- Liittynyt: 12.01.2014 09:20
Re: Lapinporokoirien urostiedustelut 2025
VASTAHANKAINEN DUBHE SEITSENTÄHTI FI26712/20 lonkat A/A (ind.116) kyynärät 0/0 (ind.107) polvet 0/0 selkä LTV0 SP0 VA0 olkanivelen osteokondroosi Ei todettu/Ei todettu sydän OK silmät OK (2/24) prcd-PRA(B) IFT122-PRA(A) pompen(A) DM(A) CMR(B)
- TUHKAVUORTEN NIIN SEN TÄYTYY OLLA FI21179/21 lonkat A/A (ind.115) kyynärät 0/0 (ind.105) polvet 0/0 selkä LTV1 SP0 VA0 silmät OK (8/24) prcd-PRA(-) IFT122-PRA(-) pompen(-) DM(-) CMR(-) Oma ehdotus. Hyväksytty, mikäli uros testataan terveeksi prcd-PRA:n suhteen.
- COSSAKS YARROWIC YMER FI51435/18 lonkat A/A (ind.107) kyynärät 0/0 (ind.97) polvet 0/0 selkä - silmät OK (8/23) prcd-PRA(A) IFT122-PRA(B) pompen(A) DM(A) CMR(A) Oma ehdotus.
- LOPPATASSUN SATUKIRJAN SANKARI ER42878/22 lonkat B/A (ind.100) kyynärät 0/0 (ind.104) polvet 0/0 selkä LTV0 SP0 VA0 silmät OK (9/24) prcd-PRA(A) IFT122-PRA(A) pompen(-) DM(-) CMR(A) Oma ehdotus.
- JALAKAPOJAN ÄÄNEN NOPEUS FI52196/21 lonkat B/B (ind.99) kyynärät 0/0 (ind.99) polvet -/- selkä LTV0 SP0 VA0 silmät OK (4/24) prcd-PRA(A) IFT122-PRA(A) pompen(A) DM(A) CMR(A) Oma ehdotus.
- JALAKAPOJAN ÄÄNENVAIMENNIN FI52197/21 lonkat B/A (ind.103) kyynärät 0/0 (ind.99) polvet 0/0 olkanivelen osteokondroosi Ei todettu/Ei todettu selkä LTV1 SP0 VA0 silmät OK (8/24) prcd-PRA(A) IFT122-PRA(A) pompen(-) DM(A) CMR(A) Oma ehdotus.

SUUKKOSUUN HERRANTERTTU FI32777/20 lonkat A/A (ind.108) kyynärät 0/0 (ind.105) selkä LTV0 silmät OK (9/24) prcd-PRA(A) IFT122-PRA(B) pompen(-) DM(-) CMR(A)
- ASLAK FI59153/23 lonkat A/A (ind.107) kyynärät 0/0 (ind.111) polvet -/- selkä LTV1 VA0 silmät OK (11/24) prcd-PRA(a) IFT122-PRA(-) pompen(-) DM(-) CMR(-) Oma ehdotus. Hyväksytty, mikäli uros testataan terveeksi IFT122-PRA:n suhteen.
- ASLAK FI59153/23 lonkat A/A (ind.107) kyynärät 0/0 (ind.111) polvet -/- selkä LTV1 VA0 silmät OK (11/24) prcd-PRA(a) IFT122-PRA(-) pompen(-) DM(-) CMR(-) Oma ehdotus. Hyväksytty, mikäli uros testataan terveeksi IFT122-PRA:n suhteen.
-
- Viestit: 2108
- Liittynyt: 12.01.2014 09:20
Re: Lapinporokoirien urostiedustelut 2025
JAHKKAS KRUMELUURI FI17493/21 lonkat A/A (ind.108) kyynärät 0/0 (ind.103) polvet 0/0 selkä LTV0 VA0 silmät OK~ (12/23) prcd-PRA(A) IFT122-PRA(B) pompen(A) DM(A) CMR(A)
- TINTTARAISEN HIIDEN VIRNA FI22892/22 lonkat B/B (ind.100) kyynärät 0/0 (ind.108) polvet 0/0 olkanivelen osteokondroosi Ei todettu/Ei todettu selkä LTV0 VA0 sydän OK silmät OK (12/23) prcd-PRA(A) IFT122-PRA(A) pompen(A) DM(A) CMR(A) Oma ehdotus.
- TINTTARAISEN HUKAN PUTKI FI22889/22 lonkat A/B (ind.104) kyynärät 0/0 (ind.109) polvet 0/0 selkä LTV0 SP0 VA0 silmät - prcd-PRA(-) IFT122-PRA(-) pompen(-) DM(-) CMR(-) Oma ehdotus. Hyväksytty, mikäli uros testataan terveeksi IFT122-PRA:n suhteen. Urokselle suositellaan silmätarkastusta.
- ALDDAGAS ELDOR FI44524/22 lonkat A/B (ind.102) kyynärät 0/0 (ind.94) polvet 0/0 selkä LTV0 SP0 VA0 silmät OK (10/23) prcd-PRA(A) IFT122-PRA(A) pompen(A) DM(A) CMR(A) Oma ehdotus.
- HALTIAMETSÄN VELHO MERLIN FI41892/21 lonkat B/B (ind.97) kyynärät 0/0 (ind.104) polvet -/- selkä LTV0 silmät OK (10/22) prcd-PRA(a) IFT122-PRA(-) pompen(-) DM(-) CMR(-) Oma ehdotus. Hyväksytty, mikäli uros testataan terveeksi IFT122-PRA:n suhteen. Urokselle suositellaan uudempaa silmätarkastusta.

LOIHAKKA NUORTIN LUMUMBA FI38348/17 lonkat A/A (ind.106) kyynärät 0/0 (ind.103) polvet 0/0 silmät Muu vähämerkityksellinen kaihi: todettu (9/24) prcd-PRA(A) IFT122-PRA(-) pompen(A) DM(A) CMR(A)
- SEVÄ ER55550/17 lonkat B/C (ind.99) kyynärät 0/0 (ind.104) polvet 0/0 selkä LTV0 SP0 VA0 sydän OK silmät OK (3/23) prcd-PRA(A) IFT122-PRA(A) pompen(A) DM(A) CMR(A) Oma ehdotus. Urokselle suositellaan uudempaa silmätarkastusta.
- LAPPONIAN SKY DURACELL DANNY FI12910/22 lonkat A/A (ind.111) kyynärät 0/0 (ind.102) polvet -/- selkä LTV0 SP0 VA0 silmät - prcd-PRA(-) IFT122-PRA(-) pompen(-) DM(-) CMR(-) Oma ehdotus. Hyväksytty, mikäli uros tai narttu testataan terveeksi IFT122-PRA:n suhteen. Urokselle suositellaan silmätarkastusta.
- SEVÄ ER55550/17 lonkat B/C (ind.99) kyynärät 0/0 (ind.104) polvet 0/0 selkä LTV0 SP0 VA0 sydän OK silmät OK (3/23) prcd-PRA(A) IFT122-PRA(A) pompen(A) DM(A) CMR(A) Oma ehdotus. Urokselle suositellaan uudempaa silmätarkastusta.
- LAPPONIAN SKY DURACELL DANNY FI12910/22 lonkat A/A (ind.111) kyynärät 0/0 (ind.102) polvet -/- selkä LTV0 SP0 VA0 silmät - prcd-PRA(-) IFT122-PRA(-) pompen(-) DM(-) CMR(-) Oma ehdotus. Hyväksytty, mikäli uros tai narttu testataan terveeksi IFT122-PRA:n suhteen. Urokselle suositellaan silmätarkastusta.
-
- Viestit: 2108
- Liittynyt: 12.01.2014 09:20
Re: Lapinporokoirien urostiedustelut 2025
LOPPATASSUN KATUJEN KUNINGATAR ER42872/22 lonkat C/C (ind.87) kyynärät 0/0 (ind.105) polvet -/- selkä LTV0 SP0 VA0 silmät - prcd-PRA(-) IFT122-PRA(-) pompen(-) DM(-) CMR(-)
- STAR YARD'S JIERPMÁLAŠ BOJÁ FI34182/23 lonkat A/A (ind.109) kyynärät 0/0 (ind.106) polvet -/- selkä LTV0 VA0 silmät - prcd-PRA(a) IFT122-PRA(-) pompen(-) DM(-) CMR(-) Oma ehdotus. Hyväksytty, mikäli uros tai narttu testataan terveeksi IFT122-PRA:n suhteen. Sekä urokselle että nartulle suositellaan silmätarkastusta.
- STAR YARD'S CILLILIS SKÁIMMADAS FI58687/21 lonkat A/A (ind.108) kyynärät 0/0 (ind.106) polvet 0/0 selkä LTV0 VA0 sydän OK silmät OK (6/23) prcd-PRA(a) IFT122-PRA(B) pompen(a) DM(a) CMR(A) Oma ehdotus. Hyväksytty, mikäli uros tai narttu testataan terveeksi IFT122-PRA:n suhteen. Urokselle suositellaan uudempaa silmätarkastusta. Nartulle suositellaan silmätarkastusta.