Suomenlapinkoirien urostiedustelut 2024
-
- Viestit: 1700
- Liittynyt: 07.01.2019 08:34
Suomenlapinkoirien urostiedustelut 2024
Jalostustoimikunta julkaisee tässä ketjussa kaikki hyväksynnän saaneet yhdistelmät (sekä kasvattajan itse ehdottamat urokset että jalostustoimikunnan ehdotukset). Hyväksyntä on voimassa kuusi kuukautta sen myöntämispäivästä lähtien, minkä jälkeen kasvattajan tulee tarkistaa yhdistelmän sopivuus jalostustoimikunnalta. Jalostustoimikunta on tarkastanut yhdistelmät ainoastaan terveysriskien ja koirakannan mahdollisimman monipuolisen jalostuskäytön näkökulmasta. Yhdistelmän yhteensopivuus ulkomuodon ja luonteen osalta ovat kasvattajan itsensä vastuulla.
Jalostustoimikunta saattaa ehdottaa suvun puolesta sopivia uroksia, joiden jalostuskelpoisuudesta ja/tai sijainnista sillä ei ole varmaa tietoa. Näissä jalostustoimikunta toivoo kasvattajalta oma-aloitteista asiaan perehtymistä ja tarvittaessa myös jalostustoimikunnalta voi pyytää apua jonkun uroksen kasvattajan tai omistajan yhteystietojen selvittämiseen. Tällaisia uroksia ehdottamalla jalostustoimikunta yrittää kannustaa rodun kannan laajempaan käyttöön. Mikäli jalostustoimikunnan ehdottama uros ei kuitenkaan ole käytettävissä tai jalostuskelpoinen, niin sillä voi olla käyttökelpoinen veli. Tällöin voi pikaisesti tarkistaa veljen sopivuuden virallisesti jalostustoimikunnalta.

Re: Suomenlapinkoirien urostiedustelut 2024
-Tarutuulten Tsunami FI14754/21 lonkat B/B (ind. 108), polvet 0/0, kyynärät 0/0, LTV0,VA0, silmät Ok (01/24) prcd-pra terve (a), pompen terve (a), dm terve (a).
-IKIJÄÄN POHOJALAANEN PÖYKÄRI 28864/19, lonkat A/A (ind. 105), kyynärät 0/0, polvet -/-, silmät (05/23), prcd-pra (-, pompen terve (a), dm terve (a). Kasvattajan oma ehdotus.
-ULLASTIINA PETE 23491/18, lonkat A/A (ind. 111), kyynärät 0/0, polvet -/-, silmät ok (2023-09-11), prcd-pra terve (a), pompen terve (A), dm kantaja (B). Kasvattajan oma ehdotus.
-PEPPIINAN NUOSKA 10408/21, lonkat B/B (ind. 103), kyynärät 0/0, polvet -/-, silmät Distichiasis : todettu(2022-10-12), pompen terve (a), dm (-). Kasvattajan oma ehdotus.
-ONNI 29514/18, lonkat A/A (ind. 110), kyynärät 0/0, polvet -/-, silmät ok (ei voimassa), prcd-pra terve (a), pompen terve (a), dm terve (a), mikäli uroksen silmät tutkitaan ennen astutusta terveeksi. Kasvattajan oma ehdotus.

- Viestit: 1264
- Liittynyt: 13.07.2019 17:54
Re: Suomenlapinkoirien urostiedustelut 2024
Hiittanan Syysomena FI52542/20, lonkat C/C (ind. 97), kyynärät 0/0, silmät ok (9/23), prcd-pra terve (a)
-DUVVAKAN STOARBMA 37813/18, lonkat A/A (ind. 113), kyynärät 0/0, polvet -/-, silmät ok (10/23), prcd-pra terve (A), ift122-pra (-), pompen terve (a), dm terve (A). Kasvattajan oma ehdotus.
-DUVVAKAN STOARBMA 37813/18, lonkat A/A (ind. 113), kyynärät 0/0, polvet -/-, silmät ok (10/23), prcd-pra terve (A), ift122-pra (-), pompen terve (a), dm terve (A). Kasvattajan oma ehdotus.
-
- Viestit: 1264
- Liittynyt: 13.07.2019 17:54
Re: Suomenlapinkoirien urostiedustelut 2024
Erätytön Bridget Jones FI54328/20, lonkat B/B (ind.108), kyynärät 0/0, polvet 0/0, selkä; VA0, LTV0, SP0, silmät ok (4/23), sydän ok, prcd-pra terve (A), ift122-pra (-), pompen terve (a), DM terve (A)
-TAIGAHAUN VILUPEIKON VALSSI 24158/14, lonkat A/A (ind. 112), kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät ok (9/23), prcd-pra (-), ift122-pra (-), pompen (-), dm (-). Kasvattajan oma ehdotus.
-CIMULIN EMINEMI 52540/15, lonkat B/B (ind. 105), kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät (ei voim.), prcd-pra terve (a), ift122-pra (-), pompen terve (A), dm terve (A), mikäli uros silmätarkastetaan terveeksi ennen astutusta. Kasvattajan oma ehdotus.
-POPPANAN KENRAALI 26438/21, lonkat B/A (ind. 111), kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät ok (2023-04-16), prcd-pra (-), ift122-pra (-), pompen terve (a), dm (-), mikäli siskoa ei astuteta samalla uroksella. Kasvattajan oma ehdotus.
-EISENFEST NOITARUMPU 29157/19, lonkat A/A (ind. 106), kyynärät 0/0, polvet -/-, silmät (ei voim.), selkä VA0 SP0 LTV0, prcd-pra terve (a), ift122-pra (-), pompen terve (a), dm terve (a), mikäli uros silmätarkastetaan terveeksi ennen astutusta. Kasvattajan oma ehdotus.

- Viestit: 745
- Liittynyt: 15.01.2022 19:33
Re: Suomenlapinkoirien urostiedustelut 2024
Hiittanan Riemu FI31767/20, lonkat C/C (ind. 94), silmät ok (04/22), kyynärät 0/0, polvet 0/0, selkä LTV0, VA0, SP0, sydänkuuntelu ok, prcd-pra terve (A), pompen terve (a), dm terve (A)
-SARAHARJUN GUURAPARTA 16606/21, lonkat A/A (ind. 115), kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät ok (2022-12-27), selkä LTV1 VA0 SP0, prcd-pra (-), ift122-pra (-), pompen (-), dm terve (A), kasvattajan oma ehdotus
-HIITTANAN KODA 60542/21, lonkat A/A (ind. 116), kyynärät 0/0, polvet -/-, silmät PPM iris-iris (11/23), selkä VA0 LTV0, prcd-pra terve (a), ift122-pra (-), pompen terve (a), dm (-), kasvattajan oma ehdotus
-TOUHU-UKON JUPPE 41239/18, lonkat A/A (ind. 117), kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät ok (2022-08-03), prcd-pra (-), ift122-pra (-), pompen terve (A), dm terve (A), kasvattajan oma ehdotus
-NETVETIN VELPOEKA VIKKE 47067/21, lonkat A/A (ind. 117), kyynärät 0/0, polvet -/-, silmät -, prcd-pra (-), ift122-pra (-), pompen terve (a), dm terve (a), mikäli uros silmätarkastetaan terveeksi ennen astutusta, kasvattajan oma ehdotus

- Viestit: 1694
- Liittynyt: 21.01.2011 09:04
Re: Suomenlapinkoirien urostiedustelut 2024
Erätytön Brooke Logan FI54329/20, lonkat A/A (ind. 115), silmät ok (10/23), kyynärät 0/0, selkä LTV0 VA0 SP0, polvet 0/0, prcd-pra kantaja (B), pompen terve (a), dm terve (a)
- TOSITOUHUN INDIANA 33589/18, lonkat B/A (ind. 107), kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät ok (2023-07-12), prcd-pra terve (A), ift122-pra (-), pompen terve (a), dm terve (A), yhdistelmän tarkistus, kasvattajan oma ehdotus
- POPPANAN KENRAALI 26438/21, lonkat B/A (ind. 111), kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät ok (2023-04-16), prcd-pra (-), ift122-pra (-), pompen terve (a), dm (-), mikäli uros geenitestataan prcd-PRA terveeksi ja mikäli nartun sisarta ei astuteta samalla uroksella, yhdistelmän tarkistus, kasvattajan oma ehdotus
- MISKAJASMIN TORPPARI 53349/20, lonkat A/A (ind. 115), kyynärät -/-, polvet 0/0, silmät ok (2022-11-06), sydän ei sivuääniä, prcd-pra terve (a), ift122-pra (-), pompen terve (a), dm (-), kasvattajan oma ehdotus
- SARAHARJUN GUURAPARTA 16606/21, lonkat A/A (ind. 115), kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät ok (2022-12-27), selkä LTV1 VA0 SP0, prcd-pra (-), ift122-pra (-), pompen (-), dm terve (A), mikäli uros geenitestataan prcd-PRA terveeksi, kasvattajan oma ehdotus
- HIITTANAN KODA 60542/21, lonkat A/A (ind. 116), kyynärät 0/0, polvet -/-, silmät PPM iris-iris (2023-11-25), selkä VA0 LTV0, prcd-pra terve (a), ift122-pra (-), pompen terve (a), dm (-), kasvattajan oma ehdotus

- Viestit: 2652
- Liittynyt: 15.01.2017 10:43
Re: Suomenlapinkoirien urostiedustelut 2024
Sopusoinnun Teema FI50121/21, lonkat A/A (ind. 113), kyynärät 0/0, polvet 0/0, selkä VA0 SP0 LTV0, olkanivelen osteokondroosi ei todettu/ei todettu, silmät ok (11/23), prcd-pra (-), pompen terve (a), DM (-).
- FIDELIS SUFFELI 17854/16, lonkat C/C (ind. 89), kyynärät -/-, polvet -/-, silmätarkastus vanhentunut, prcd-pra (-), pompen terve (A), dm (-), mikäli uros silmätarkastetaan terveeksi ennen astutusta ja mikäli uros tai narttu geenitestataan prcd-PRA terveeksi. Kasvattajan oma ehdotus.
- FIHTOLAS ASLAK 40816/20, lonkat C/B (ind. 94), kyynärät 0/0, polvet -/-, silmät ok (2022-03-19), prcd-pra terve (a), pompen terve (a), dm terve (a), mikäli uros silmätarkastetaan terveeksi ennen astutusta. Kasvattajan oma ehdotus.
- NUOTIORETKEN TERVASNAPSI 54963/16, lonkat B/B (ind. 97), kyynärät 0/0, polvet -/-, silmät ok (2023-02-21), prcd-pra terve (A), pompen (-), dm (-). Kasvattajan oma ehdotus.
- SOITTORASIAN PAHEMPI TOISTAAN 11246/21, lonkat A/A (ind. 119), kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät ok (2022-09-26), prcd-pra (-), pompen terve (a), dm terve (a). Kasvattajan oma ehdotus.

Korpilumon Hallanneito FI10883/20, lonkat C/C (ind. 95), silmät ok (4/22), kyynärät 0/0, polvet 0/0, prcd-pra terve (A), pompen terve (A), dm terve (A), cmr terve (A)
-SARAHARJUN GUURATASSU 16607/21, lonkat A/A (ind. 117), kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät ok (2023-04-28), selkä VA0 SP0 LTV0, prcd-pra (-), ift122-pra (-), pompen (-), dm kantaja (B), kasvattajan oma ehdotus.
-SARAHARJUN GUURATASSU 16607/21, lonkat A/A (ind. 117), kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät ok (2023-04-28), selkä VA0 SP0 LTV0, prcd-pra (-), ift122-pra (-), pompen (-), dm kantaja (B), kasvattajan oma ehdotus.
-
- Viestit: 1700
- Liittynyt: 07.01.2019 08:34
Re: Suomenlapinkoirien urostiedustelut 2024
Savumerkin Hamahelmi FI38839/20, lonkat C/C (ind. 93), kyynärät 0/0, silmät ok (4/22), polvet -/-, prcd-pra kantaja (B), pompen terve (a), dm terve (a)
-HENGENHEIMON LEPPÄKEIHÄS 29659/19, lonkat A/A (ind.113), kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät PPM iris-iris (03/23), selkä VA0 SP0 LTV0, prcd-pra terve (A), pompen terve (A), dm kantaja (B)
-KAIRANLUMON RAKKARI 45180/20, lonkat A/A (ind. 112), kyynärät 0/0, polvet -/-, silmät ei tutkittu, selkä SP0 LTV0, prcd-pra (-), pompen terve (a), dm terve (a), mikäli uros tutkitaan ennen astutusta prcd-pra terveeksi ja silmistä terveeksi.
-NILOKSEN PARKKIPETE 34870/18, lonkat A/A (ind. 111), kyynärät 0/0, polvet -/-, silmät ok (04/23), prcd-pra terve (A), pompen terve (a), dm (-)
-SUOPUNKITYTÖN VARRI UPPURA 51157/18, lonkat A/A (ind.109), kyynärät -/-, polvet -/-, silmät ei voimassa, prcd-pra (-), pompen (-), dm (-), mikäli uros tutkitaan ennen astutusta prcd-pra terveeksi ja silmistä terveeksi.
-HENGENHEIMON LEPPÄKEIHÄS 29659/19, lonkat A/A (ind.113), kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät PPM iris-iris (03/23), selkä VA0 SP0 LTV0, prcd-pra terve (A), pompen terve (A), dm kantaja (B)
-KAIRANLUMON RAKKARI 45180/20, lonkat A/A (ind. 112), kyynärät 0/0, polvet -/-, silmät ei tutkittu, selkä SP0 LTV0, prcd-pra (-), pompen terve (a), dm terve (a), mikäli uros tutkitaan ennen astutusta prcd-pra terveeksi ja silmistä terveeksi.
-NILOKSEN PARKKIPETE 34870/18, lonkat A/A (ind. 111), kyynärät 0/0, polvet -/-, silmät ok (04/23), prcd-pra terve (A), pompen terve (a), dm (-)
-SUOPUNKITYTÖN VARRI UPPURA 51157/18, lonkat A/A (ind.109), kyynärät -/-, polvet -/-, silmät ei voimassa, prcd-pra (-), pompen (-), dm (-), mikäli uros tutkitaan ennen astutusta prcd-pra terveeksi ja silmistä terveeksi.
-
- Viestit: 1694
- Liittynyt: 21.01.2011 09:04
Re: Suomenlapinkoirien urostiedustelut 2024
Oromuson Aavistuksen Lapitar FI44728/19, lonkat C/C (ind. 91), silmät muu vähämerkityksellinen kaihi (09/22), prcd-pra - , pompen terve (a), dm terve (A)
- JOKIKYLÄN HERRA KAJO 27818/20, lonkat A/A (ind. 113), kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät -, prcd-pra terve (a), ift122-pra (-), pompen terve (a), dm terve (a), mikäli uroksen silmät tutkitaan terveiksi ennen astutusta
- MUSTINKULMAN LEMPILAPSI 41851/21, lonkat A/A (ind. 112), kyynärät 0/0, polvet -/-, silmät ok (2023-03-13), prcd-pra terve (a), ift122-pra (-), pompen terve (a), dm (-)
- HENSHAW SHOKUN 54932/18, lonkat A/A (ind. 112), kyynärät 0/0, polvet -/-, silmätarkastus vanhentunut, prcd-pra terve (a), ift122-pra (-), pompen terve (a), dm (-), mikäli uroksen silmät tutkitaan terveiksi ennen astutusta
- JOKIKYLÄN HERRA KAJO 27818/20, lonkat A/A (ind. 113), kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät -, prcd-pra terve (a), ift122-pra (-), pompen terve (a), dm terve (a), mikäli uroksen silmät tutkitaan terveiksi ennen astutusta
- MUSTINKULMAN LEMPILAPSI 41851/21, lonkat A/A (ind. 112), kyynärät 0/0, polvet -/-, silmät ok (2023-03-13), prcd-pra terve (a), ift122-pra (-), pompen terve (a), dm (-)
- HENSHAW SHOKUN 54932/18, lonkat A/A (ind. 112), kyynärät 0/0, polvet -/-, silmätarkastus vanhentunut, prcd-pra terve (a), ift122-pra (-), pompen terve (a), dm (-), mikäli uroksen silmät tutkitaan terveiksi ennen astutusta
-
- Viestit: 1700
- Liittynyt: 07.01.2019 08:34
Re: Suomenlapinkoirien urostiedustelut 2024
Ahulin Kesäheinä FI47258/21, lonkat A/A (ind.114), polvet 0/0, kyynärät 0/0, silmät Ok (12/23), prcd-pra terve (a), pompen (-), dm (-).
-SUOPUNKITYTÖN LAPIN LEGENDA 33521/18, lonkat B/B (ind. 106), kyynärät -/-, polvet -/-, silmät ok (2023-09-07), prcd-pra terve (A), pompen terve (A), dm kantaja (B). Kasvattajan oma ehdotus.
-FIHTOLAS NURMIRÖLLI 53059/12, lonkat B/B (ind.104), kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät (ei voimassa), prcd-pra kantaja (B), pompen (-), dm (-), mikäli uroksen silmät tutkitaan terveeksi ja uros tai narttu tutkitaan pompen terveeksi ennen astutusta. Kasvattajan oma ehdotus.
-SUOPUNKITYTÖN LAPIN LEGENDA 33521/18, lonkat B/B (ind. 106), kyynärät -/-, polvet -/-, silmät ok (2023-09-07), prcd-pra terve (A), pompen terve (A), dm kantaja (B). Kasvattajan oma ehdotus.
-FIHTOLAS NURMIRÖLLI 53059/12, lonkat B/B (ind.104), kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät (ei voimassa), prcd-pra kantaja (B), pompen (-), dm (-), mikäli uroksen silmät tutkitaan terveeksi ja uros tai narttu tutkitaan pompen terveeksi ennen astutusta. Kasvattajan oma ehdotus.
-
- Viestit: 1694
- Liittynyt: 21.01.2011 09:04
Re: Suomenlapinkoirien urostiedustelut 2024
Kairanlumon Reevakka ER45178/20, lonkat A/A (ind. 110), kyynärät 0/0, selkä LTV0, polvet 0/0, silmät ok (2022-11-02), prcd-pra terve (A), pompen terve (A), dm terve (A), cmr terve (A)
- LIPPIGUOVŽALUNTA 22600/16, lonkat A/A (ind. 112), kyynärät 0/0, selkä LTV0 SP0 VA0, polvet 0/0, silmät PPM iris-iris (2022-04-07), sydän ei sivuääniä, prcd-pra terve (a), ift122-pra terve (A), pompen terve (a), dm terve (a), mikäli uroksen silmät tarkastetaan terveiksi ennen astutusta, kasvattajan oma ehdotus
- LIPPIGUOVŽALUNTA 22600/16, lonkat A/A (ind. 112), kyynärät 0/0, selkä LTV0 SP0 VA0, polvet 0/0, silmät PPM iris-iris (2022-04-07), sydän ei sivuääniä, prcd-pra terve (a), ift122-pra terve (A), pompen terve (a), dm terve (a), mikäli uroksen silmät tarkastetaan terveiksi ennen astutusta, kasvattajan oma ehdotus
-
- Viestit: 1264
- Liittynyt: 13.07.2019 17:54
Re: Suomenlapinkoirien urostiedustelut 2024
Soittorasian Laululintu ER11243/21, lonkat A/A (ind. 119), kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät ok (2022-10-12), prcd-pra (-), pompen terve (a), dm terve (a)
-TAIGAHAUN VILUPEIKON VALSSI 24158/14, lonkat A/A (ind. 112), kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät ok (2023-09-13), prcd-pra (-), ift122-pra (-), pompen (-), dm (-), mikäli uros tai narttu geenitestataan terveeksi prcd-PRA:n osalta ennen astutusta. Kasvattajan oma ehdotus.
-TAIGAHAUN VILUPEIKON VALSSI 24158/14, lonkat A/A (ind. 112), kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät ok (2023-09-13), prcd-pra (-), ift122-pra (-), pompen (-), dm (-), mikäli uros tai narttu geenitestataan terveeksi prcd-PRA:n osalta ennen astutusta. Kasvattajan oma ehdotus.
-
- Viestit: 2652
- Liittynyt: 15.01.2017 10:43
Re: Suomenlapinkoirien urostiedustelut 2024
Crystal Karhuemon Silmäterä FI55288/21, lonkat A/A (ind. 119), kyynärät 0/0, polvet 0/0, selkä VA0 SP0 LTV0, silmät ok (12/23), prcd-pra terve (a), pompen terve (a), DM terve (A).
- JUOVATTAAN KESKIYÖN COWBOY 22334/19, lonkat A/A (ind. 115), kyynärät 0/0, polvet -, silmät ok (2023-03-22), selkä VA0 SP0 LTV4, prcd-pra terve (a), pompen terve (a), dm terve (a). Kasvattajan oma ehdotus.
- JUOVATTAAN KESKIYÖN COWBOY 22334/19, lonkat A/A (ind. 115), kyynärät 0/0, polvet -, silmät ok (2023-03-22), selkä VA0 SP0 LTV4, prcd-pra terve (a), pompen terve (a), dm terve (a). Kasvattajan oma ehdotus.
-
- Viestit: 745
- Liittynyt: 15.01.2022 19:33
Re: Suomenlapinkoirien urostiedustelut 2024
Vielpas Akanavakka FI39498/17, lonkat B/B (ind. 95), silmät ok (10/23), kyynärät 0/0, polvet 0/0, prcd-pra terve (A), pompen terve (A), dm terve (A)
-KAIRANLUMON RAKKARI 45180/20, lonkat A/A (ind. 112), kyynärät 0/0, polvet -/-, silmät ?, selkä SP0 LTV0, prcd-pra (-), ift122-pra (-), pompen terve (a), dm terve (a), mikäli uros silmätarkastetaan terveeksi. Kasvattajan oma ehdotus.
-KAIRANLUMON RAKKARI 45180/20, lonkat A/A (ind. 112), kyynärät 0/0, polvet -/-, silmät ?, selkä SP0 LTV0, prcd-pra (-), ift122-pra (-), pompen terve (a), dm terve (a), mikäli uros silmätarkastetaan terveeksi. Kasvattajan oma ehdotus.
-
- Viestit: 1264
- Liittynyt: 13.07.2019 17:54
Re: Suomenlapinkoirien urostiedustelut 2024
Domillan Ikuinen Vappu FI16447/20, lonkat B/B (ind. 106), kyynärät 0/0, polvet -/-, silmät ok (11/23), prcd-pra kantaja (B), IFT122-PRA (-) pompen terve (a), DM kantaja (b).
-TUISKUTIEVAN KESÄYÖNKAIKU 42102/16, lonkat B/B (ind. 104), kyynärät 0/0, polvet -/-, silmät ok (2023-06-06), prcd-pra terve (A), ift122-pra (-), pompen terve (A), dm terve (A). Kasvattajan oma ehdotus.
-TUISKUTIEVAN KESÄYÖNKAIKU 42102/16, lonkat B/B (ind. 104), kyynärät 0/0, polvet -/-, silmät ok (2023-06-06), prcd-pra terve (A), ift122-pra (-), pompen terve (A), dm terve (A). Kasvattajan oma ehdotus.
-
- Viestit: 2652
- Liittynyt: 15.01.2017 10:43
Re: Suomenlapinkoirien urostiedustelut 2024
Ihku Bounce Baby FI32169/19, lonkat A/A (ind. 104), kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät ok (02/24), prcd-pra terve (A), pompen terve (A), DM terve (A), CMR terve (A).
- KAIRANLUMON ROKIN POIKA 45183/20, lonkat B/B (ind. 105), kyynärät 0/0, polvet -/-, silmät ok (2022-06-21), selkä VA0 SP0 LTV0, prcd-pra kantaja (B), pompen terve (A), dm terve (A). Kasvattajan oma ehdotus.
- KAIRANLUMON ROKIN POIKA 45183/20, lonkat B/B (ind. 105), kyynärät 0/0, polvet -/-, silmät ok (2022-06-21), selkä VA0 SP0 LTV0, prcd-pra kantaja (B), pompen terve (A), dm terve (A). Kasvattajan oma ehdotus.
-
- Viestit: 1694
- Liittynyt: 21.01.2011 09:04
Re: Suomenlapinkoirien urostiedustelut 2024
Vuorituulin Peppi-Leidi FI24811/19, lonkat C/B (ind. 95), kyynärät 0/0, selkä VA0 SP0 LTV0, silmät ok (2024-01-25), prcd-pra terve (A), pompen terve (A), dm terve (A), cmr terve (A)
- PEPPIINAN JÄNKÄJUSTUS 28392/18, lonkat A/A (ind. 111), kyynärät 0/0, polvet -/-, silmät -, selkä LTV1 SP0 LTV1, prcd-pra (-), ift122-pra (-), pompen terve (a), dm (-), mikäli uroksen silmät tarkastetaan terveiksi ennen astutusta
- ERÄTYTÖN BILLY IDOL 54324/20, lonkat A/A (ind. 116), kyynärät 0/0, polvet -/-, silmät ok (2023-10-21), selkä VA0 SP0 LTV0, olkanivelen osteokondroosi ei todettu/ei todettu, prcd-pra kantaja (B), ift122-pra (-), pompen terve (A), dm terve (A)
- MISKAJASMIN TORPPARI 53349/20, lonkat A/A (ind. 115), kyynärät -/-, polvet 0/0, silmät ok (2022-11-06), sydän ei sivuääniä, oireeton, prcd-pra terve (a), ift122-pra (-), pompen terve (a), dm (-)
- PEPPIINAN JÄNKÄJUSTUS 28392/18, lonkat A/A (ind. 111), kyynärät 0/0, polvet -/-, silmät -, selkä LTV1 SP0 LTV1, prcd-pra (-), ift122-pra (-), pompen terve (a), dm (-), mikäli uroksen silmät tarkastetaan terveiksi ennen astutusta
- ERÄTYTÖN BILLY IDOL 54324/20, lonkat A/A (ind. 116), kyynärät 0/0, polvet -/-, silmät ok (2023-10-21), selkä VA0 SP0 LTV0, olkanivelen osteokondroosi ei todettu/ei todettu, prcd-pra kantaja (B), ift122-pra (-), pompen terve (A), dm terve (A)
- MISKAJASMIN TORPPARI 53349/20, lonkat A/A (ind. 115), kyynärät -/-, polvet 0/0, silmät ok (2022-11-06), sydän ei sivuääniä, oireeton, prcd-pra terve (a), ift122-pra (-), pompen terve (a), dm (-)
-
- Viestit: 745
- Liittynyt: 15.01.2022 19:33
Re: Suomenlapinkoirien urostiedustelut 2024
Korpilumon Hallanneito FI10883/20, lonkat C/C (ind. 95), silmät ok (04/2022), kyynärät 0/0, polvet 0/0, prcd-pra terve (A), pompen terve (A), dm terve (A)
-HALLAKEDON POMMERINVIRNA 19478/18, lonkat A/A (ind. 109), kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät ok (2023-10-24), prcd-pra (-), ift122-pra (-), pompen (-), dm (-).
-HENGENHEIMON LEPPÄKEIHÄS 29659/19, lonkat A/A (ind. 113), kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät PPM, iris-iris (2023-03-31), selkä VA0 SP0 LTV0, prcd-pra terve (A), ift122-pra (-), pompen terve (A), dm kantaja (B).
-ETTÄÄNPERÄN KARL PILIP 42806/15, lonkat A/A (ind. 117), kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät ok (2019-10-09), prcd-pra terve (a), ift122-pra (-), pompen (-), dm (-), mikäli uros silmätarkastetaan terveeksi ennen astutusta.
-TUNTURITUISKUN ELÄMÄN VOIMA 58679/21, lonkat A/A (ind. 109), kyynärät 0/0, polvet -/-, silmät ?, prcd-pra terve (a), ift122-pra (-), pompen terve (a), dm (-), mikäli uros silmätarkastetaan terveeksi ennen astutusta.

Vanilla's Honey Za Za Zaa FI36029/20, lonkat A/A (ind. 107), kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät ok (03/24), prcd-pra terve (a), pompen terve (a), dm kantaja (B).
- CANTAVIA VALOILMIÖ 41018/14, lonkat B/A (ind. 101), kyynärät -/-, polvet -/-, silmät ok (2023-02-27), prcd-pra terve (A), pompen terve (A), dm terve (A). Yhdistelmän tarkistus. Kasvattajan oma ehdotus.
LOIHAKKA LOKAN RAUTA-AIRO 53159/16, lonkat A/B (ind. 11), kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät ok (2022-11-18), prcd-pra terve (a), pompen terve (a), dm terve (A). Yhdistelmän tarkistus. Kasvattajan oma ehdotus.