Lapinporokoirien urostiedustelut 2023
-
- Viestit: 2028
- Liittynyt: 12.01.2014 09:20
Lapinporokoirien urostiedustelut 2023
Jalostustoimikunta julkaisee tässä ketjussa kaikki hyväksynnän saaneet yhdistelmät (sekä kasvattajan itse ehdottamat urokset että jalostustoimikunnan ehdotukset). Hyväksyntä on voimassa kuusi kuukautta sen myöntämispäivästä lähtien, minkä jälkeen kasvattajan tulee tarkistaa yhdistelmän sopivuus jalostustoimikunnalta. Jalostustoimikunta on tarkastanut yhdistelmät ainoastaan terveysriskien ja koirakannan mahdollisimman monipuolisen jalostuskäytön näkökulmasta. Yhdistelmän yhteensopivuus ulkomuodon ja luonteen osalta ovat kasvattajan itsensä vastuulla.
Jalostustoimikunta saattaa ehdottaa suvun puolesta sopivia uroksia, joiden jalostuskelpoisuudesta ja/tai sijainnista sillä ei ole varmaa tietoa. Näissä jalostustoimikunta toivoo kasvattajalta oma-aloitteista asiaan perehtymistä ja tarvittaessa myös jalostustoimikunnalta voi pyytää apua jonkun uroksen kasvattajan tai omistajan yhteystietojen selvittämiseen. Tällaisia uroksia ehdottamalla jalostustoimikunta yrittää kannustaa rodun kannan laajempaan käyttöön. Mikäli jalostustoimikunnan ehdottama uros ei kuitenkaan ole käytettävissä tai jalostuskelpoinen, niin sillä voi olla käyttökelpoinen veli. Tällöin voi pikaisesti tarkistaa veljen sopivuuden virallisesti jalostustoimikunnalta.

Re: Lapinporokoirien urostiedustelut 2023
MALLA FI43852/19 lonkat B/B (ind.96) kyynärät 0/0 polvet -/- selkä - silmät MRD (3/22) prcd-PRA(A) IFT122-PRA(A) pompen(A) DM(A) CMR(B)
- JAHKKAS IKIROUTA FI52612/20 lonkat A/A (ind.108) kyynärät -/- polvet -/- selkä - silmät OK (4/22) prcd-PRA(a) IFT122-PRA(-) pompen(a) DM(a) CMR(a)
- KARHUKALLION PERFECT GENTLEMAN FI18727/18 lonkat A/B (ind.105) kyynärät 0/0 polvet 0/0 silmät OK (4/19) prcd-PRA(a) IFT122-PRA(-) pompen(-) DM(-) CMR(-) Urokselle suositellaan uudempaa silmätarkastusta.
- MIELUISA VEIKKOHAKULINEN ER28513/19 lonkat -/- (ind.-) kyynärät -/- polvet -/- silmät - prcd-PRA(-) IFT122-PRA(-) pompen(-) DM(-) CMR(-) Hyväksytty, mikäli uroksen lonkat B/B tai paremmat. Urokselle suositellaan silmätarkastusta.

STAR YARD'S BIEKKANJUOLLA FI19302/19 lonkat A/A (ind.106) kyynärät 0/0 polvet -/- selkä LTV0 SP0 VA0 silmät OK (12/22) prcd-PRA(a) IFT122-PRA(a) pompen(-) DM(-) CMR(-)
- ASLA ER48309/18 lonkat B/B (ind.98) kyynärät 0/0 polvet 0/0 selkä - sydän OK silmät OK (3/19) prcd-PRA(A) IFT122-PRA(-) pompen(A) DM(A) CMR(B) Urokselle suositellaan uudempaa silmätarkastusta.
- HANKAKORVAN POROETTO FI32222/17 lonkat B/B (ind.110) kyynärät 0/0 polvet -/- selkä - silmät OK (7/21) prcd-PRA(A) IFT122-PRA(-) pompen(A) DM(A) CMR(B)
- LOIHAKKA NUORTIN HOT SHOT FI38347/17 lonkat B/A (ind.107) kyynärät 0/0 polvet 0/0 selkä LTV0 VA0 silmät OK (5/21) prcd-PRA(a) IFT122-PRA(-) pompen(-) DM(-) CMR(-)
- ASLA ER48309/18 lonkat B/B (ind.98) kyynärät 0/0 polvet 0/0 selkä - sydän OK silmät OK (3/19) prcd-PRA(A) IFT122-PRA(-) pompen(A) DM(A) CMR(B) Urokselle suositellaan uudempaa silmätarkastusta.
- HANKAKORVAN POROETTO FI32222/17 lonkat B/B (ind.110) kyynärät 0/0 polvet -/- selkä - silmät OK (7/21) prcd-PRA(A) IFT122-PRA(-) pompen(A) DM(A) CMR(B)
- LOIHAKKA NUORTIN HOT SHOT FI38347/17 lonkat B/A (ind.107) kyynärät 0/0 polvet 0/0 selkä LTV0 VA0 silmät OK (5/21) prcd-PRA(a) IFT122-PRA(-) pompen(-) DM(-) CMR(-)
-
- Viestit: 2028
- Liittynyt: 12.01.2014 09:20
Re: Lapinporokoirien urostiedustelut 2023
PIHLAJAMÄEN ULLA TAALASMAA FI30650/19 lonkat A/A (ind.109) kyynärät 0/0 polvet 0/0 selkä LTV0 SP0 VA0 sydän OK silmät OK (4/21) prcd-PRA(A) IFT122-PRA(A) pompen(A) DM(A) CMR(A)
- KIELAPIHKAN RAUTARISTI FI22696/09 lonkat A/A (ind.107) kyynärät 0/0 polvet 0/0 selkä - sydän OK silmät OK (3/21) prcd-PRA(b) IFT122-PRA(a) pompen(-) DM(-) CMR(-) Oma ehdotus.
- TAIMISTON KONDITIONAALIVALIO FI10595/19 lonkat B/C (ind.103) kyynärät 0/0 polvet -/- selkä LTV4 VA1 silmät OK (6/21) prcd-PRA(a) IFT122-PRA(A) pompen(a) DM(a) CMR(-) Oma ehdotus.
- LAPPONIAN SKY BOREALIS BÖRJE FI52421/18 lonkat -/- (ind.) kyynärät -/- polvet -/- selkä - silmät - prcd-PRA(A) IFT122-PRA(-) pompen(A) DM(A) CMR(A) Urokselle suositellaan silmätarkastusta.
- MIKÄLIE KÄYTTÖKOIRA FI36054/18 lonkat -/- (ind.) kyynärät -/- polvet -/- selkä - silmät - prcd-PRA(-) IFT122-PRA(-) pompen(-) DM(-) CMR(-) Urokselle suositellaan silmätarkastusta.
- YÖMYÖHÄN AAMUTÄHTI FI12989/17 lonkat B/B (ind.102) kyynärät 0/0 polvet 0/0 selkä LTV0 SP0 VA0 silmät PHTVL1 (7/20) prcd-PRA(a) IFT122-PRA(-) pompen(a) DM(-) CMR(-) Urokselle suositellaan uudempaa silmätarkastusta.
- YÖMYÖHÄN ARKIKARI FI52553/19 lonkat B/A (ind.103) kyynärät 0/0 polvet 0/0 selkä LTV0 SP0 VA0 silmät PPM iris-iris (2/22) prcd-PRA(a) IFT122-PRA(-) pompen(-) DM(-) CMR(-)

HAVUKORVEN RISKURINTA ER51738/15 lonkat A/A (ind.115) kyynärät 0/0 polvet 0/0 selkä LTV0 SP0 VA0 silmät OK (10/19) prcd-PRA(B) IFT122-PRA(A) pompen(a) DM(-) CMR(-)
- KORPIKAIRAN LUMITUISKU FI55259/16 lonkat A/B (ind.97) kyynärät 0/0 polvet 0/0 selkä LTV0 SP0 VA0 silmät OK (6/21) prcd-PRA(A) IFT122-PRA(-) pompen(A) DM(-) CMR(-) OE Nartulle suositellaan uudempaa silmätarkastusta.
- KORPIKAIRAN LUMITUISKU FI55259/16 lonkat A/B (ind.97) kyynärät 0/0 polvet 0/0 selkä LTV0 SP0 VA0 silmät OK (6/21) prcd-PRA(A) IFT122-PRA(-) pompen(A) DM(-) CMR(-) OE Nartulle suositellaan uudempaa silmätarkastusta.
-
- Viestit: 2028
- Liittynyt: 12.01.2014 09:20
Re: Lapinporokoirien urostiedustelut 2023
PUJOTAN PALSIN PRINSESSA FI40974/19 lonkat C/B (ind.99) kyynärät -/- polvet -/- silmät OK (2/22) prcd-PRA(A) IFT122-PRA(B) pompen(A) DM(A) CMR(B)
- WAUHTIWELHON DYNAMON VOIMA FI46588/12 lonkat A/A (ind.115) kyynärät 0/0 polvet 0/0 silmät OK (2/21) prcd-PRA(-) IFT122-PRA(-) pompen(-) DM(-) CMR(-) OE Hyväksytty, mikäli uros testataan terveeksi IFT122-PRA:n suhteen. Urokselle suositellaan uudempaa silmätarkastusta.
- LOPPATASSUN RAKAS LURJUS FI49601/19 lonkat A/A (ind.111) kyynärät 0/0 polvet -/- selkä LTV0 silmät OK (9/21) prcd-PRA(a) IFT122-PRA(-) pompen(a) DM(-) CMR(a) OE Hyväksytty, mikäli uros testataan terveeksi IFT122-PRA:n suhteen.
- KORVENKUISKEEN PIMEÄ ONNI FI31723/19 lonkat A/A (ind.109) kyynärät 0/0 polvet -/- selkä LTV1 silmät - prcd-PRA(-) IFT122-PRA(a) pompen(a) DM(-) CMR(-) OE Hyväksytty, mikäli nartun selkä kuvataan LTV0. Urokselle suositellaan silmätarkastusta.
- WAUHTIWELHON DYNAMON VOIMA FI46588/12 lonkat A/A (ind.115) kyynärät 0/0 polvet 0/0 silmät OK (2/21) prcd-PRA(-) IFT122-PRA(-) pompen(-) DM(-) CMR(-) OE Hyväksytty, mikäli uros testataan terveeksi IFT122-PRA:n suhteen. Urokselle suositellaan uudempaa silmätarkastusta.
- LOPPATASSUN RAKAS LURJUS FI49601/19 lonkat A/A (ind.111) kyynärät 0/0 polvet -/- selkä LTV0 silmät OK (9/21) prcd-PRA(a) IFT122-PRA(-) pompen(a) DM(-) CMR(a) OE Hyväksytty, mikäli uros testataan terveeksi IFT122-PRA:n suhteen.
- KORVENKUISKEEN PIMEÄ ONNI FI31723/19 lonkat A/A (ind.109) kyynärät 0/0 polvet -/- selkä LTV1 silmät - prcd-PRA(-) IFT122-PRA(a) pompen(a) DM(-) CMR(-) OE Hyväksytty, mikäli nartun selkä kuvataan LTV0. Urokselle suositellaan silmätarkastusta.
-
- Viestit: 2028
- Liittynyt: 12.01.2014 09:20
Re: Lapinporokoirien urostiedustelut 2023
KLOMPPEN MIRHA ER16921/16 lonkat A/A (ind.109) kyynärät 0/0 polvet 0/0 selkä LTV0 VA0 sydän OK silmät OK (2/23) prcd-PRA(A) IFT122-PRA(-) pompen(A) DM(-) CMR(B)
- ARCTIC SOUL CARELIAN CAIRA FI35709/15 lonkat A/A (ind.104) kyynärät 0/0 polvet 0/0 selkä LTV1 SP0 VA0 silmät OK (10/21) prcd-PRA(A) IFT122-PRA(A) pompen(A) DM(A) CMR(A) OE
- KARHUKALLION RED BARON FI44597/20 lonkat A/A (ind.115) kyynärät 0/0 polvet 0/0 selkä LTV0 SP0 VA0 silmät OK (8/22) prcd-PRA(a) IFT122-PRA(-) pompen(a) DM(a) CMR(-) OE Hyväksytty, mikäli uros tai narttu testataan terveeksi IFT122-PRA:n suhteen.

SUOPUNKITYTÖN KULTAKIMPALE ER16154/19 lonkat C/C (ind.87) kyynärät 0/0 polvet -/- selkä LTV0 SP0 VA0 silmät OK (2/23) prcd-PRA(-) IFT122-PRA(-) pompen(-) DM(-) CMR(-)
- COSSAKS ZODIAC ZIMBA FI38219/19 lonkat A/A (ind.110) kyynärät 0/0 polvet 0/0 selkä LTV0 SP0 VA0 silmät OK (12/20) prcd-PRA(A) IFT122-PRA(B) pompen(A) DM(A) CMR(A) Hyväksytty, mikäli narttu testataan terveeksi IFT122-PRA:n suhteen. Urokselle suositellaan uudempaa silmätarkastusta.
- BRUNO FI15933/20 lonkat -/- (ind.-) kyynärät -/- polvet -/- silmät - prcd-PRA(a) IFT122-PRA(-) pompen(a) DM(-) CMR(-) Hyväksytty, mikäli uros tai narttu testataan terveeksi IFT122-PRA:n suhteen, ja uroksen lonkat tutkitaan A/A. Urokselle suositellaan silmätarkastusta.
- COSSAKS URBANIC UHKKU FI17680/17 lonkat -/- (ind.-) kyynärät -/- polvet -/- silmät - prcd-PRA(a) IFT122-PRA(-) pompen(-) DM(-) CMR(-) Hyväksytty, mikäli uros tai narttu testataan terveeksi IFT122-PRA:n suhteen, ja uroksen lonkat tutkitaan A/A. Urokselle suositellaan silmätarkastusta.
- MIKÄLIE ELOKUVA FI27837/14 lonkat -/- (ind.-) kyynärät -/- polvet -/- silmät - prcd-PRA(-) IFT122-PRA(-) pompen(-) DM(-) CMR(-) Hyväksytty, mikäli uros tai narttu testataan terveeksi sekä prcd-PRA:n että IFT122-PRA:n suhteen, ja uroksen lonkat tutkitaan A/A. Urokselle suositellaan silmätarkastusta.

TINTTARAISEN KUUNLILJA FI39594/17 lonkat A/A (ind.108) kyynärät 0/0 polvet 0/0 selkä LTV1 SP0 silmät - prcd-PRA(B) IFT122-PRA(-) pompen(A) DM(A) CMR(-)
- MIKÄLIE HALPARAUNO FI28196/15 lonkat B/B (ind.92) kyynärät 0/0 polvet 0/0 silmät MRD (1/19) prcd-PRA(A) IFT122-PRA(-) pompen(-) DM(A) CMR(-) Hyväksytty, mikäli uros tai narttu testataan terveeksi IFT122-PRA:n suhteen, ja uroksen selkä kuvataan LTV0. Urokselle suositellaan uudempaa silmätarkastusta. Nartulle suositellaan silmätarkastusta.
- KIRVAKERON SUSITUINEN FI23952/17 lonkat B/B (ind.96) kyynärät 0/0 polvet -/- selkä LTV0 VA0 silmät - prcd-PRA(a) IFT122-PRA(a) pompen(-) DM(-) CMR(-) Sekä urokselle että nartulle suositellaan silmätarkastusta.
- KARHUKALLION PERFECT CHARMER FI18728/18 lonkat B/B (ind.105) kyynärät 0/0 polvet -/- selkä LTV0 SP0 silmät OK (2/21) prcd-PRA(a) IFT122-PRA(-) pompen(-) DM(-) CMR(-) Hyväksytty, mikäli uros tai narttu testataan terveeksi IFT122-PRA:n suhteen. Urokselle suositellaan uudempaa silmätarkastusta. Nartulle suositellaan silmätarkastusta.

VASTAHANKAINEN DUBHE SEITSENTÄHTI FI26712/20 lonkat A/A (ind.116) kyynärät 0/0 polvet 0/0 olat terve/terve selkä LTV0 SP0 VA0 sydän OK silmät OK (4/22) prcd-PRA(B) IFT122-PRA(A) pompen(A) DM(A) CMR(B)
- ARCTIC SOUL CARELIAN CAIRA FI35709/15 lonkat A/A (ind.104) kyynärät 0/0 polvet 0/0 selkä LTV1 SP0 VA0 silmät OK (10/21) prcd-PRA(A) IFT122-PRA(A) pompen(A) DM(A) CMR(A) Oma ehdotus.
- CHEVROTT'S CONJOLA ER15772/15 lonkat A/A (ind.105) kyynärät 0/0 polvet -/- silmät OK (5/21) prcd-PRA(a) IFT122-PRA(-) pompen(-) DM(-) CMR(-) Urokselle suositellaan uudempaa silmätarkastusta.
- COSSAKS QUAINTIC QIM FI35797/15 lonkat A/A (ind.112) kyynärät 0/0 polvet 0/0 selkä LTV0 VA0 silmät OK (4/17) prcd-PRA(a) IFT122-PRA(-) pompen(-) DM(-) CMR(-) Urokselle suositellaan uudempaa silmätarkastusta.
- MIKÄLIE HALPARAUNO FI28196/15 lonkat B/B (ind.92) kyynärät 0/0 polvet 0/0 silmät MRD (1/19) prcd-PRA(A) IFT122-PRA(-) pompen(-) DM(A) CMR(-) Urokselle suositellaan uudempaa silmätarkastusta.

LUMETANLUMO FI188854/21 lonkat C/C (ind.88) kyynärät 0/0 polvet -/- silmät OK (5/22) prcd-PRA(A) IFT122-PRA(B) pompen(A) DM(A) CMR(B)
- LOPPATASSUN LUMISTEN METSIEN MIES FI49600/19 lonkat A/B (ind.106) kyynärät 0/0 polvet -/- selkä LTV0 VA0 silmät - prcd-PRA(a) IFT122-PRA(A) pompen(a) DM(-) CMR(a) Oma ehdotus. Urokselle suositellaan silmätarkastusta.
- LOPPATASSUN RAKAS LURJUS FI49601/19 lonkat A/A (ind.111) kyynärät 0/0 polvet -/- selkä LTV0 silmät OK (9/21) prcd-PRA(a) IFT122-PRA(A) pompen(a) DM(-) CMR(a)
- LOPPATASSUN LUMISTEN METSIEN MIES FI49600/19 lonkat A/B (ind.106) kyynärät 0/0 polvet -/- selkä LTV0 VA0 silmät - prcd-PRA(a) IFT122-PRA(A) pompen(a) DM(-) CMR(a) Oma ehdotus. Urokselle suositellaan silmätarkastusta.
- LOPPATASSUN RAKAS LURJUS FI49601/19 lonkat A/A (ind.111) kyynärät 0/0 polvet -/- selkä LTV0 silmät OK (9/21) prcd-PRA(a) IFT122-PRA(A) pompen(a) DM(-) CMR(a)
-
- Viestit: 2028
- Liittynyt: 12.01.2014 09:20
Re: Lapinporokoirien urostiedustelut 2023
PIHLAJAMÄEN SINIPIIKA FI29247/17 lonkat A/A (ind.103) kyynärät 0/0 polvet -/- selkä LTV0 silmät OK (3/23) prcd-PRA(A) IFT122-PRA(a) pompen(A) DM(-) CMR(B)
- TINTTARAISEN RYTMI RIIKONEN FI37512/16 lonkat A/A (ind.116) kyynärät 0/0 polvet -/- selkä LTV1 SP0 VA0 silmät OK (3/21) prcd-PRA(a) IFT122-PRA(-) pompen(-) DM(-) CMR(-) Oma ehdotus. Urokselle suositellaan uudempaa silmätarkastusta.
- RUSKAROIHUN RIEHUVA ROIHU FI37643/17 lonkat A/A (ind.107) kyynärät 0/0 polvet 0/0 selkä LTV0 SP0 VA0 silmät OK (5/22) prcd-PRA(B) IFT122-PRA(-) pompen(A) DM(A) CMR(B) Oma ehdotus.
- TINTTARAISEN RYTMI RIIKONEN FI37512/16 lonkat A/A (ind.116) kyynärät 0/0 polvet -/- selkä LTV1 SP0 VA0 silmät OK (3/21) prcd-PRA(a) IFT122-PRA(-) pompen(-) DM(-) CMR(-) Oma ehdotus. Urokselle suositellaan uudempaa silmätarkastusta.
- RUSKAROIHUN RIEHUVA ROIHU FI37643/17 lonkat A/A (ind.107) kyynärät 0/0 polvet 0/0 selkä LTV0 SP0 VA0 silmät OK (5/22) prcd-PRA(B) IFT122-PRA(-) pompen(A) DM(A) CMR(B) Oma ehdotus.
-
- Viestit: 2028
- Liittynyt: 12.01.2014 09:20
Re: Lapinporokoirien urostiedustelut 2023
KLOMPPEN MIRHA ER16921/16 lonkat A/A (ind.109) kyynärät 0/0 polvet 0/0 selkä LTV0 VA0 sydän OK silmät OK (2/23) prcd-PRA(A) IFT122-PRA(-) pompen(A) DM(-) CMR(B)
- ARCTIC SOUL CARELIAN CAIRA FI35709/15 lonkat A/A (ind.104) kyynärät 0/0 polvet 0/0 selkä LTV1 SP0 VA0 silmät OK (10/21) prcd-PRA(A) IFT122-PRA(A) pompen(A) DM(A) CMR(A) Oma ehdotus.
- ARCTIC SOUL CARELIAN CAIRA FI35709/15 lonkat A/A (ind.104) kyynärät 0/0 polvet 0/0 selkä LTV1 SP0 VA0 silmät OK (10/21) prcd-PRA(A) IFT122-PRA(A) pompen(A) DM(A) CMR(A) Oma ehdotus.
-
- Viestit: 2028
- Liittynyt: 12.01.2014 09:20
Re: Lapinporokoirien urostiedustelut 2023
PIEKSUN SUUSSASULAVAA FI46141/18 lonkat A/A (ind.113) kyynärät 0/0 polvet -/- selkä LTV0 SP0 VA0 silmät OK~ (11/22) prcd-PRA(B) IFT122-PRA(A) pompen(A) DM(A) CMR(A)
- JAHKKAS ISOLEMMENLIEKKI FI52614/20 lonkat C/C (ind.94) kyynärät 0/0 polvet 0/0 selkä LTV0 SP0 VA0 silmät OK (9/22) prcd-PRA(a) IFT122-PRA(-) pompen(a) DM(a) CMR(a)
- KORPIKAIRAN NOKIKEPPI FI12224/20 lonkat C/C (ind.92) kyynärät 0/0 polvet 0/0 selkä LTV0 SP0 VA0 silmät OK (1/22) prcd-PRA(a) IFT122-PRA(-) pompen(-) DM(-) CMR(-)
- PIHLAJAMÄEN SIIPIVEIKKO FI29242/17 lonkat B/B (ind.98) kyynärät 0/0 polvet -/- selkä LTV0 VA0 silmät OK (5/18) prcd-PRA(-) IFT122-PRA(a) pompen(-) DM(-) CMR(-) Urokselle suositellaan uudempaa silmätarkastusta.
- JAHKKAS ISOLEMMENLIEKKI FI52614/20 lonkat C/C (ind.94) kyynärät 0/0 polvet 0/0 selkä LTV0 SP0 VA0 silmät OK (9/22) prcd-PRA(a) IFT122-PRA(-) pompen(a) DM(a) CMR(a)
- KORPIKAIRAN NOKIKEPPI FI12224/20 lonkat C/C (ind.92) kyynärät 0/0 polvet 0/0 selkä LTV0 SP0 VA0 silmät OK (1/22) prcd-PRA(a) IFT122-PRA(-) pompen(-) DM(-) CMR(-)
- PIHLAJAMÄEN SIIPIVEIKKO FI29242/17 lonkat B/B (ind.98) kyynärät 0/0 polvet -/- selkä LTV0 VA0 silmät OK (5/18) prcd-PRA(-) IFT122-PRA(a) pompen(-) DM(-) CMR(-) Urokselle suositellaan uudempaa silmätarkastusta.
-
- Viestit: 2028
- Liittynyt: 12.01.2014 09:20
Re: Lapinporokoirien urostiedustelut 2023
PIHLAJAMÄEN VALPURIINA FI25241/20 lonkat B/B (ind.96) kyynärät 0/0 polvet -/- selkä LTV0 SP0 silmät OK (3/23) prcd-PRA(a) IFT122-PRA(A) pompen(a) DM(-) CMR(A)
- MINTLINE'S FALL RAIN FI50600/20 lonkat A/A (ind.118) kyynärät 0/0 polvet -/- selkä LTV0 SP0 VA0 silmät OK (5/22) prcd-PRA(-) IFT122-PRA(-) pompen(-) DM(-) CMR(-) Oma ehdotus.
- SAVGE TIKANKONTTI FI21479/15 lonkat A/A (ind.117) kyynärät 0/0 polvet 0/0 selkä LTV0 SP0 VA0 silmät OK (3/20) prcd-PRA(A) IFT122-PRA(A) pompen(A) DM(-) CMR(A) Oma ehdotus. Urokselle suositellaan uudempaa silmätarkastusta.
- MINTLINE'S FALL RAIN FI50600/20 lonkat A/A (ind.118) kyynärät 0/0 polvet -/- selkä LTV0 SP0 VA0 silmät OK (5/22) prcd-PRA(-) IFT122-PRA(-) pompen(-) DM(-) CMR(-) Oma ehdotus.
- SAVGE TIKANKONTTI FI21479/15 lonkat A/A (ind.117) kyynärät 0/0 polvet 0/0 selkä LTV0 SP0 VA0 silmät OK (3/20) prcd-PRA(A) IFT122-PRA(A) pompen(A) DM(-) CMR(A) Oma ehdotus. Urokselle suositellaan uudempaa silmätarkastusta.
-
- Viestit: 2028
- Liittynyt: 12.01.2014 09:20
Re: Lapinporokoirien urostiedustelut 2023
MALLA FI43852/19 lonkat B/B (ind.96) kyynärät 0/0 polvet -/- selkä - silmät MRD (3/22) prcd-PRA(A) IFT122-PRA(A) pompen(A) DM(A) CMR(B)
- CHEVROTT'S MEMEL FI30615/21 lonkat A/A (ind.112) kyynärät -/- polvet -/- selkä LTV1 silmät OK (1/23) prcd-PRA(A) IFT122-PRA(B) pompen(a) DM(A) CMR(A) Hyväksytty, mikäli nartun selkä kuvataan LTV0.
- MINTLINE'S OTTER LAKE FI36285/18 lonkat A/A (ind.114) kyynärät 0/0 polvet -/- olat 0/0 selkä LTV0 SP0 VA0 silmät OK (5/21) prcd-PRA(A) IFT122-PRA(-) pompen(A) DM(A) CMR(A) Urokselle suositellaan uudempaa silmätarkastusta.
- TAIMISTON KONTAKTIVIRHE FI10597/19 lonkat A/A (ind.117) kyynärät 0/0 polvet -/- selkä LTV4 SP0 VA0 silmät - prcd-PRA(a) IFT122-PRA(-) pompen(a) DM(a) CMR(-) Hyväksytty, mikäli nartun selkä kuvataan LTV0. Urokselle suositellaan silmätarkastusta.
- CHEVROTT'S MEMEL FI30615/21 lonkat A/A (ind.112) kyynärät -/- polvet -/- selkä LTV1 silmät OK (1/23) prcd-PRA(A) IFT122-PRA(B) pompen(a) DM(A) CMR(A) Hyväksytty, mikäli nartun selkä kuvataan LTV0.
- MINTLINE'S OTTER LAKE FI36285/18 lonkat A/A (ind.114) kyynärät 0/0 polvet -/- olat 0/0 selkä LTV0 SP0 VA0 silmät OK (5/21) prcd-PRA(A) IFT122-PRA(-) pompen(A) DM(A) CMR(A) Urokselle suositellaan uudempaa silmätarkastusta.
- TAIMISTON KONTAKTIVIRHE FI10597/19 lonkat A/A (ind.117) kyynärät 0/0 polvet -/- selkä LTV4 SP0 VA0 silmät - prcd-PRA(a) IFT122-PRA(-) pompen(a) DM(a) CMR(-) Hyväksytty, mikäli nartun selkä kuvataan LTV0. Urokselle suositellaan silmätarkastusta.
-
- Viestit: 2028
- Liittynyt: 12.01.2014 09:20
Re: Lapinporokoirien urostiedustelut 2023
LOPPATASSUN VALKOINEN PEURA FI49603/19 lonkat B/B (ind.103) kyynärät 0/0 polvet -/- selkä LTV0 VA0 silmät OK (10/21) prcd-PRA(a) IFT122-PRA(A) pompen(a) DM(-) CMR(a)
- COSSAKS QUAINTIC QIM FI35797/15 lonkat A/A (ind.112) kyynärät 0/0 polvet 0/0 selkä LTV0 VA0 silmät OK (4/17) prcd-PRA(a) IFT122-PRA(-) pompen(-) DM(-) CMR(-) Urokselle suositellaan uudempaa silmätarkastusta.
- LUMITURPA TANTO FI45458/20 lonkat B/A (ind.107) kyynärät 0/0 polvet -/- selkä - silmät OK (3/23) prcd-PRA(a) IFT122-PRA(-) pompen(-) DM(-) CMR(-)
- MIKÄLIE ELOKUU FI27836/14 lonkat B/B (ind.98) kyynärät -/- polvet -/- selkä - silmät PHTVL1 prcd-PRA(B) IFT122-PRA(-) pompen(-) DM(-) CMR(-) Urokselle suositellaan uudempaa silmätarkastusta.
- TUHKAVUORTEN HUURREPEIKKO FI29127/20 lonkat A/A (ind.110) kyynärät 0/0 polvet 0/0 selkä LTV0 SP0 VA0 silmät OK (11/22) prcd-PRA(-) IFT122-PRA(-) pompen(-) DM(-) CMR(-)

KARJAPENI UMA FI31588/19 lonkat B/B (ind.100) kyynärät 0/0 polvet 0/0 selkä LTV0 SP0 VA0 silmät OK (6/23) prcd-PRA(a) IFT122-PRA(A) pompen(-) DM(-) CMR(-)
- SISUTASSUN AAMUN VIRKKU FI43410/14 lonkat B/B (ind.99) kyynärät 0/0 polvet 0/0 silmät OK~ (3/23) prcd-PRA(A) IFT122-PRA(-) pompen(-) DM(-) CMR(-) Oma ehdotus.
- SISUTASSUN AAMUN VIRKKU FI43410/14 lonkat B/B (ind.99) kyynärät 0/0 polvet 0/0 silmät OK~ (3/23) prcd-PRA(A) IFT122-PRA(-) pompen(-) DM(-) CMR(-) Oma ehdotus.
-
- Viestit: 2028
- Liittynyt: 12.01.2014 09:20
Re: Lapinporokoirien urostiedustelut 2023
LOPPATASSUN VALKOINEN PEURA FI49603/19 lonkat B/B (ind.103) kyynärät 0/0 polvet -/- selkä LTV0 VA0 silmät OK (10/21) prcd-PRA(a) IFT122-PRA(A) pompen(a) DM(-) CMR(a)
- COSSAKS QUAINTIC QASPER FI35795/15 lonkat A/A (ind.107) kyynärät 0/0 polvet 0/0 silmät OK (7/23) prcd-PRA(A) IFT122-PRA(B) pompen(A) DM(-) CMR(-) Oma ehdotus.
- COSSAKS YARROWIC YMER FI51435/18 lonkat A/A (ind.105) kyynärät 0/0 polvet 0/0 silmät OK (2/21) prcd-PRA(a) IFT122-PRA(-) pompen(-) DM(-) CMR(-) Urokselle suositellaan uudempaa silmätarkastusta.
- COSSAKS QUAINTIC QASPER FI35795/15 lonkat A/A (ind.107) kyynärät 0/0 polvet 0/0 silmät OK (7/23) prcd-PRA(A) IFT122-PRA(B) pompen(A) DM(-) CMR(-) Oma ehdotus.
- COSSAKS YARROWIC YMER FI51435/18 lonkat A/A (ind.105) kyynärät 0/0 polvet 0/0 silmät OK (2/21) prcd-PRA(a) IFT122-PRA(-) pompen(-) DM(-) CMR(-) Urokselle suositellaan uudempaa silmätarkastusta.
-
- Viestit: 2028
- Liittynyt: 12.01.2014 09:20
Re: Lapinporokoirien urostiedustelut 2023
POHJANPAIMEN ENCORE FI31244/19 lonkat A/A (ind.117) kyynärät 0/0 polvet 0/0 selkä LTV0 SP0 VA0 silmät PHTVL/PHPV1 (11/22) prcd-PRA(A) IFT122-PRA(A) pompen(A) DM(A) CMR(A)
- SUDENKOLON SUOMARJA MUURAIN FI23818/18 lonkat A/A (ind.113) kyynärät 0/0 polvet -/- selkä LTV0 SP0 VA0 silmät OK (4/23) prcd-PRA(a) IFT122-PRA(-) pompen(-) DM(-) CMR(-) Oma ehdotus.