Suomenlapinkoirien urostiedustelut 2022

Täältä löydät jalostustoimikunnan tiedotteet
Niina Nyrhinen
Viestit: 1700
Liittynyt: 07.01.2019 08:34

Suomenlapinkoirien urostiedustelut 2022

Viesti Kirjoittaja Niina Nyrhinen » 05.01.2022 07:59

Jalostustoimikunta julkaisee tässä ketjussa kaikki hyväksynnän saaneet yhdistelmät (sekä kasvattajan itse ehdottamat urokset että jalostustoimikunnan ehdotukset). Hyväksyntä on voimassa kuusi kuukautta sen myöntämispäivästä lähtien, minkä jälkeen kasvattajan tulee tarkistaa yhdistelmän sopivuus jalostustoimikunnalta. Jalostustoimikunta on tarkastanut yhdistelmät ainoastaan terveysriskien ja koirakannan mahdollisimman monipuolisen jalostuskäytön näkökulmasta. Yhdistelmän yhteensopivuus ulkomuodon ja luonteen osalta ovat kasvattajan itsensä vastuulla.

Jalostustoimikunta saattaa ehdottaa suvun puolesta sopivia uroksia, joiden jalostuskelpoisuudesta ja/tai sijainnista sillä ei ole varmaa tietoa. Näissä jalostustoimikunta toivoo kasvattajalta oma-aloitteista asiaan perehtymistä ja tarvittaessa myös jalostustoimikunnalta voi pyytää apua jonkun uroksen kasvattajan tai omistajan yhteystietojen selvittämiseen. Tällaisia uroksia ehdottamalla jalostustoimikunta yrittää kannustaa rodun kannan laajempaan käyttöön. Mikäli jalostustoimikunnan ehdottama uros ei kuitenkaan ole käytettävissä tai jalostuskelpoinen, niin sillä voi olla käyttökelpoinen veli. Tällöin voi pikaisesti tarkistaa veljen sopivuuden virallisesti jalostustoimikunnalta.

Niina Nyrhinen
Viestit: 1700
Liittynyt: 07.01.2019 08:34

Re: Suomenlapinkoirien urostiedustelut 2022

Viesti Kirjoittaja Niina Nyrhinen » 05.01.2022 08:08

Jupinoiva Akantakku FI47397/18 lonkat B/B (ind.99), kyynärät 0/0, polvet 0/0, selkä VA0, LTV 0, silmät Ok (06/21), prcd-pra terve (a), pompen terve (a), dm terve (a)
- SARAHARJUN ÄLLIKKÄMIES 16617/17, lonkat B/A (ind. 105), kyynärät 0/0, polvet -/-, silmät iris-iris J2311 PPM (05/21), prcd-pra terve (A), pompen terve (A), dm sairastumisaltis (C). Kasvattajan oma ehdotus.

Marjo Vierikko
Viestit: 4569
Liittynyt: 12.01.2014 09:19

Re: Suomenlapinkoirien urostiedustelut 2022

Viesti Kirjoittaja Marjo Vierikko » 07.01.2022 14:38

Keijukaisten Kyllikki FI40782/18, lonkat A/A (ind.109), kyynärät 0/0, polvet 0/0, selkä VA0, SP0, LTV0, silmät ok (8/21), prcd-pra terve (a), pompen terve (a), dm kantaja (B).
- MEIKÄLÄISEN SYYSKAAMOS 46699/15, lonkat A/C (ind. 102), kyynärät 0/0, silmät(tulos vanhentunut), prcd-pra terve(A), pompen terve(a), dm terve(A), mikä uros silmätarkastetaan terveeksi, kasvattajan oma ehdotus.
- HENSHAW FRIENDLY 55069/18, lonkat B/B (ind. 96), kyynärät 0/0, prcd-pra terve (a), pompen (-), dm (-). mikäli uros silmätarkastetaan terveeksi ja geenitestataan DM osalta terveeksi.
- DUVVAKAN HEARTA 33055/15, lonkat A/A (ind. 118), silmät ok (5/21), prcd-pra kantaja (B), pompen terve (a), dm terve (A).
- KORPINKYNNEN SHAMAANI 45078/15, lonkat A/A (ind. 113), kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät ok (6/20), prcd-pra terve (a), pompen terve (a), dm terve (A).

Pirjo Kivijärvi
Viestit: 1264
Liittynyt: 13.07.2019 17:54

Re: Suomenlapinkoirien urostiedustelut 2022

Viesti Kirjoittaja Pirjo Kivijärvi » 12.01.2022 20:53

Hiittanan Fergie FI33202/19, lonkat B/B, kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät ok (10/21), prcd-pra terve (A), pompen terve (A), dm terve (A).
-CANTAVIA ILTAVILLI 40171/17, lonkat B/B (ind. 105), kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät ok (2/21), prcd-pra terve (a), pompen (-), dm terve (A). Kasvattajan oma ehdotus.
-KONTIOHARJUN NUTTUSKEHVELI 17994/19, lonkat B/B (ind. 103), kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät ok (1/21), prcd-pra kantaja (B), pompen terve (a), dm terve (a). Kasvattajan oma ehdotus.
-SARAHARJUN ÄIJÖ 16616/17, lonkat A/A (ind. 109), kyynärät -/-, polvet 0/0 (ei voim.), silmät ok (8/21), prcd-pra terve (A), pompen terve (A), dm terve (A). Kasvattajan oma ehdotus.

Pirjo Kivijärvi
Viestit: 1264
Liittynyt: 13.07.2019 17:54

Re: Suomenlapinkoirien urostiedustelut 2022

Viesti Kirjoittaja Pirjo Kivijärvi » 13.01.2022 21:10

Suopunkitytön Vanhalappi FI33525/18, lonkat B/C (ind. 102), kyynärät 0/0, silmät ok (9/21), prcd-pra (-), pompen (-), dm (-).
-HELDALAN O-EERO 10409/19, lonkat A/A (ind. 102), kyynärät -/-, polvet 0/0, silmät ok (02/20), prcd-pra (-), pompen (-), dm (-), mikäli uros silmätarkastetaan terveeksi ja geenitestataan terveeksi prcd-pra:n, pompen taudin ja degeneratiivisen myelopatian (DM) osalta. Kasvattajan oma ehdotus.
-DUVVAKAN VUOTNA 24446/19, lonkat A/A (ind. 116), kyynärät -/-, polvet -/-, silmät ok (08/21), prcd-pra terve (a), pompen terve (a), dm (-), mikäli uros geenitestataan terveeksi degeneratiivisen myelopatian (DM) osalta.
-HENGENHEIMON LEPPÄKEIHÄS 29659/19, lonkat A/A (ind. 113), kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät ok (12/20),prcd- pra terve (a), pompen terve (a), dm (-), mikäli uros geenitestataan terveeksi degeneratiivisen myelopatian (DM) osalta.
-JÄKÄLÄKUMMUN HÄLLÄVÄLI 54328/14, lonkat A/A (ind. 110), kyynärät 0/0, polvet -/-, silmät (ei voim.), prcd-pra terve (a), pompen terve (a), dm terve (A), mikäli uros silmätarkastetaan terveeksi.
-MAIJUNTUVAN OLA-VIGGEN 39073/14, lonkat A/A (ind. 111), kyynärät 0/0, polvet -/-, silmät (ei voim.), prcd-pra terve (a), pompen terve (a), dm (-), mikäli uros silmätarkastetaan terveeksi ja uros geenitestataan terveeksi degeneratiivisen myelopatian (DM) osalta.

Petra Österberg
Viestit: 2652
Liittynyt: 15.01.2017 10:43

Re: Suomenlapinkoirien urostiedustelut 2022

Viesti Kirjoittaja Petra Österberg » 15.01.2022 08:06

Misakan Birkan Cara Bella FI40138/16, lonkat C/C (ind. 85), kyynärät 0/0, polvet -/-, silmät ok (10/21), prcd-pra kantaja (B), pompen terve (A), dm terve (A).
- POHJANTYTIN SUONHELMI 33889/15, lonkat A/A (ind. 117), kyynärät 0/0, polvet -/-, silmät ok (6/21), prcd-pra terve (a), pompen terve (a), dm (-). Kasvattajan oma ehdotus.
- KORPINKYNNEN SHAMAANI 45078/15, lonkat A/A (ind. 113), kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät ok (06/20), prcd-pra terve (a), pompen terve (a), dm terve (A). Kasvattajan oma ehdotus.

Petra Österberg
Viestit: 2652
Liittynyt: 15.01.2017 10:43

Re: Suomenlapinkoirien urostiedustelut 2022

Viesti Kirjoittaja Petra Österberg » 15.01.2022 08:54

Pitkäkallion Kastanja FI33229/19, lonkat C/C (ind. 94), kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät ok (10/21), prcd-pra kantaja (B), pompen terve (A), dm kantaja (B).
- POHJANTYTIN SUONHELMI 33889/15, lonkat A/A (ind. 117), kyynärät 0/0, polvet -/-, silmät ok (6/21), prcd-pra terve (a), pompen terve (a), dm (-), jos uros geenitestataan DM-terveeksi ja mikäli nartun emää ei astuteta samalla uroksella. Kasvattajan oma ehdotus.
- KORPINKYNNEN SHAMAANI 45078/15, lonkat A/A (ind. 113), kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät ok (06/20), prcd-pra terve (a), pompen terve (a), dm terve (A), mikäli nartun emää ei astuteta samalla uroksella. Kasvattajan oma ehdotus.
- DUVVAKAN UVJA 24543/19, lonkat A/A (ind. 111), kyynärät 0/0, polvet -/-. silmät ok (03/21), prcd-pra terve (a), pompen terve (a), dm (-). Kasvattajan oma ehdotus.

Marjo Vierikko
Viestit: 4569
Liittynyt: 12.01.2014 09:19

Re: Suomenlapinkoirien urostiedustelut 2022

Viesti Kirjoittaja Marjo Vierikko » 19.01.2022 11:00

Mierka Piparkakku FI13026/19, lonkat A/A(ind.118), kyynärät 0/0, polvet 0/0, sydän: ei sivuääniä, silmät ok(4/21), Selkä: VA1 LTV0, prcd-pra terve(a), pompen terve(a), DM terve(a).
- HYMYSUU 11143/18, lonkat A/A (ind. ), kyynärät 0/0, polvet 0/0,VA0, SP0, LTV0, olkanivelen osteokondroosi: terve/terve, sydän: ei sivuääniä, silmät; ei tutkittu, prcd-pra terve(a), pompen(-), dm(.), mikäli uroksen silmät tarkastetaan terveeksi, kasvattajan omaehdotus

Niina Nyrhinen
Viestit: 1700
Liittynyt: 07.01.2019 08:34

Re: Suomenlapinkoirien urostiedustelut 2022

Viesti Kirjoittaja Niina Nyrhinen » 22.01.2022 08:17

JOKIKYLÄN NEITI AAVA FI27821/20 lonkat B/B (ind. 104), kyynärät 0/0, polvet -/-, silmät ok (Distichiasis 05/21), prcd-pra terve (a), pompen terve (a), dm terve (a)
- KOTILAN HERMANNI 20008/18, lonkat B/A (ind. 104), kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät ok (10/21), prcd-pra terve (A), pompen terve (A), dm kantaja (B). Kasvattajan oma ehdotus.

Niina Nyrhinen
Viestit: 1700
Liittynyt: 07.01.2019 08:34

Re: Suomenlapinkoirien urostiedustelut 2022

Viesti Kirjoittaja Niina Nyrhinen » 22.01.2022 08:34

Eidalun Akkusatiivi FI46052/19, lonkat B/B (ind. 110), kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät PPM, iris-iris : todettu (10/20), sydäntutkimuslausunto ok, oireeton, selkä VA0 SP0 LTV3, prcd-pra terve (a), pompen (-), dm terve (a).
-HYMYSUU 11143/18, lonkat A/A (ind. ), kyynärät 0/0, polvet 0/0, LTV:0,SP:0,VA:0, silmät ei tutkittu, prcd-pra terve (a), pompen (-), dm (-), mikäli uros tutkitaan silmistä terveeksi ja jompi kumpi geeni testataan pompen terveeksi ennen astutusta. Kasvattajan oma ehdotus.

Niina Nyrhinen
Viestit: 1700
Liittynyt: 07.01.2019 08:34

Re: Suomenlapinkoirien urostiedustelut 2022

Viesti Kirjoittaja Niina Nyrhinen » 22.01.2022 09:03

Nuotioretken Kasperiina ER54962/16 lonkat B/B (ind. 96), kyynärät 0/0, silmät ok (03/21), prcd-pra kantaja (B), pompen terve (A), DM terve (A)

- HENSHAW CEAVVI 10683/20, lonkat A/A (ind. 112), kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät ok (06/21), prcd-pra terve (a), pompen terve (A), dm terve (A). Kasvattajan oma ehdotus.
-KORPINKYNNEN SHAMAANI 45078/15, lonkat A/A (ind. 113), kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät ok (06/20),prcd- pra terve (a), pompen terve (a), dm terve (A). Yhdistelmän tarkistus. Kasvattajan oma ehdotus.
-HENSHAW SOFT 55068/18, lonkat -/- (ind. ), kyynärät -/-, polvet -/-, silmät ok, prcd-pra terve (a), pompen (-), dm (-), mikäli uros tutkitaan ennen astutusta silmistä terveeksi ja lonkista vähintään tuloksella B/B sekä molemmat osapuolet gonioskopoidaan ennen astutusta glaukooman varalta. Kasvattajan oma ehdotus.

Marjo Vierikko
Viestit: 4569
Liittynyt: 12.01.2014 09:19

Re: Suomenlapinkoirien urostiedustelut 2022

Viesti Kirjoittaja Marjo Vierikko » 26.01.2022 13:38

Crystal Viistokujan Vaeltaja FI49129/19, lonkat A/A(ind.), kyynärät 0/0, polvet 0/0, Selkä: VA1 LTV4 SP0, silmät ok(10/21), prcd-pra terve(a), pompen(-), DM terve(A), IFT122-pra:A (terve)
- CRYSTAL VARJOJEN VAELTAJA 41039/19, lonkat A/A (ind. 118), kyynärät 0/0, polvet 0/0, selkä: VA0,LTV0,silmät J2311 PPM, iris-iris(5/21), prcd-pra kantaja(B), pompen terve(a), dm(-), kasvattajan oma ehdotus
- CRYSTAL AURINKOKUNINGAS 20004/19, lonkat A/A (ind. 120), kyynärät 0/0, polvet 0/0, selkä: VA0, SP0,LTV0 silmät ok(3/21), prcd-pra terve(a), pompen terve(a), DM terve(a), IFT122-pra:a (terve), kasvattajan oma ehdotus
- ULAPAN PANDUR 26103/19, lonkat B/B (ind. 109), kyynärät 0/0, selkä:VA0, SP0, LTV0, silmät: ei tutkittu, prcd-pra terve(a), pompen(-), DM terve(a), mikäli uroksen silmät tarkastetaan terveeksi. Uros tai narttu tulee pompen testata terveeksi, kasvattajan oma ehdotus

Marjo Vierikko
Viestit: 4569
Liittynyt: 12.01.2014 09:19

Re: Suomenlapinkoirien urostiedustelut 2022

Viesti Kirjoittaja Marjo Vierikko » 26.01.2022 14:01

Santelimetsän Syysaamu FI43530/18, lonkat B/C(ind.103), kyynärät 0/0, SP0, LTV0, silmät ok (01/22), prcd-pra (-), pompen terve (a), DM (-)
- SOITTORASIAN IHMISEN POIKA 30105/19, lonkat A/A (ind. 111), kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät ok(6/21), prcd-pra terve(a), pompen terve(a), dm(-)
- TILKKUTURKIN ONNENPOTKU 44912/18, lonkat A/A (ind. 106), silmät ok(12(20), prcd-pra terve(a), pompen terve(a), dm terve(a)
- IHKU APRIL JOKE 25743/18, lonkat A/A (ind. 111), kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät ok(5/21), prcd-pra terve(a), pompen terve(a), dm(-)

Sanna Parviainen
Viestit: 1694
Liittynyt: 21.01.2011 09:04

Re: Suomenlapinkoirien urostiedustelut 2022

Viesti Kirjoittaja Sanna Parviainen » 26.01.2022 21:19

Crystal Valon Viehkeä Veitikka FI43696/19, lonkat A/A (ind. 117), kyynärät 0/0, selkä VA0 LTV3, polvet 0/0, silmät ok (04/21), sydän ei sivuääniä, prcd-pra terve (a), pompen terve (a), dm kantaja (B), IFT122-pra terve (a)
- SOUTAJAN LUMIPYRY 44079/18, lonkat B/B (ind. 105), kyynärät 0/0, selkä VA0 SP0 LVT0, polvet 0/0, silmät ok (09/20), prcd-pra terve (a), pompen terve (a), dm terve (a), IFT122-pra terve (a), kasvattajan oma ehdotus
- ULAPAN PANDUR 26103/19, lonkat B/B (ind. 109), kyynärät 0/0, selkä VA0 SP0 LVT0, prcd-pra terve (a), pompen (-), dm terve (a), mikäli uroksen silmät tarkastetaan terveiksi ennen astutusta, kasvattajan oma ehdotus

Taru Vallius

Re: Suomenlapinkoirien urostiedustelut 2022

Viesti Kirjoittaja Taru Vallius » 28.01.2022 13:32

Pitkäkallion Kastanja FI33229/19, lonkat C/C (ind. 94), kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät ok (10/21), prcd-pra kantaja (B), pompen terve (A), dm kantaja (B).
- HENSHAW CEAVVI 10683/20, lonkat A/A (ind. 112), kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät ok (6/21), prcd-pra terve (a), pompen terve (A), dm terve (A)
- TARUAARTEEN JOKU PIRTEÄ LEIMUTUISKU 36667/17, lonkat A/A (ind. 112), kyynärät 0/0, silmät ok (2/21), prcd-pra terve (a), pompen terve (a), dm terve (a)

Sanna Parviainen
Viestit: 1694
Liittynyt: 21.01.2011 09:04

Re: Suomenlapinkoirien urostiedustelut 2022

Viesti Kirjoittaja Sanna Parviainen » 30.01.2022 19:46

Hännänhuiskeen Ihastuttava Höpönassu FI30527/17, lonkat C/C (ind. 93), kyynärät 0/0, silmät ok (11/21), prcd-pra terve (a), pompen terve (a), dm (-)
- VANILLA'S HONEY PIECE OF JOY 52239/15, lonkat A/A (ind. 116), kyynärät 0/0, silmät ok (05/20), prcd-pra terve (a), pompen terve (a), dm terve (A), kasvattajan oma ehdotus

Hanna Pasanen
Viestit: 745
Liittynyt: 15.01.2022 19:33

Re: Suomenlapinkoirien urostiedustelut 2022

Viesti Kirjoittaja Hanna Pasanen » 06.02.2022 16:05

Crystal Sumuvuorten Samoaja FI48165/19, lonkat B/C (ind. 105), kyynärät 0/0, selkä VA0, LTV0, polvet 0/0, silmät ok (5/21), sydän ei sivuääniä, prcd-pra terve (a), pompen terve (a), dm kantaja (B), IFT122-pra terve (a)
- MIERKA NUTUKAS-ARVI 22963/14, lonkat A/A (ind. 117), kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät ok (9/21), prcd-pra terve (A), pompen terve (a), dm terve (a). Kasvattajan oma ehdotus.

Hanna Pasanen
Viestit: 745
Liittynyt: 15.01.2022 19:33

Re: Suomenlapinkoirien urostiedustelut 2022

Viesti Kirjoittaja Hanna Pasanen » 06.02.2022 17:03

Tositouhun Inessa FI33594/18, lonkat A/A (indeksi 114), kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät ok (08/20), prcd-pra terve (A), pompen terve (A), dm kantaja (B)
- JUOVATTAAN AINUTLAATUINEN 51888/15, lonkat B/B (ind. 113), kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät PPM, iris-iris (05/21), prcd-pra kantaja (B), pompen terve (a), dm terve (a). Kasvattajan oma ehdotus.
- ÄÄNEKÄS LIEKKIÖ 54494/15, lonkat A/A (ind. 110), kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät ok (ei voimassa), prcd-pra terve (a), pompen terve (a), dm terve (a), mikäli uros silmätarkastetaan terveeksi ennen astutusta. Kasvattajan oma ehdotus.
- MEIKÄLÄISEN SYYSKAAMOS 46699/15, lonkat A/C (ind. 102), kyynärät 0/0, silmät ok (ei voimassa), prcd-pra terve (A), pompen terve (a), dm terve (A), mikäli uros silmätarkastetaan terveeksi ennen astutusta. Kasvattajan oma ehdotus.
- CANTAVIA VALOILMIÖ 41018/14, lonkat B/A (ind. 102), silmät ok (08/20), prcd-pra terve (A), pompen terve (A), dm terve (A). Kasvattajan oma ehdotus.
- PEPPIINAN HALLA 32007/16, lonkat B/A (ind. 103), kyynärät 0/0, silmät ok (09/20), prcd-pra terve (A), pompen terve (A), dm terve (A). Kasvattajan oma ehdotus.

Hanna Pasanen
Viestit: 745
Liittynyt: 15.01.2022 19:33

Re: Suomenlapinkoirien urostiedustelut 2022

Viesti Kirjoittaja Hanna Pasanen » 07.02.2022 19:11

Erätytön Flirttaileva Freesia FI22960/20, lonkat B/B (ind. 101), kyynärät 0/0, silmät ok (10/21), prcd-pra terve (A), pompen terve (a), DM terve (A)
- ULLASTIINA PETE 23491/18, lonkat A/A (ind. 112), kyynärät 0/0, silmät ok (05/21), prcd-pra terve (a), pompen terve (A), dm kantaja (B). Kasvattajan oma ehdotus.
- JÄKÄLÄKUMMUN HÄLLÄVÄLI 54328/14, lonkat A/A (ind. 110), kyynärät 0/0, silmät ok (ei voimassa), prcd-pra terve (a), pompen terve (a), dm terve (A), mikäli uros silmätarkastetaan terveeksi ennen astutusta. Kasvattajan oma ehdotus.
- HALLAKEDON POMMERINVIRNA 19478/18, lonkat A/A (ind. 110), kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät ok (ei voimassa), prcd-pra (-), pompen (-), dm (-), mikäli uros silmätarkastetaan terveeksi ennen astutusta. Kasvattajan oma ehdotus.

Petra Österberg
Viestit: 2652
Liittynyt: 15.01.2017 10:43

Re: Suomenlapinkoirien urostiedustelut 2022

Viesti Kirjoittaja Petra Österberg » 10.02.2022 10:05

Artic Hero´s Quiske FI30871/18, lonkat C/C (ind. 94), kyynärät -/-, polvet -/-, silmät ok (01/21), prcd-pra (-), pompen (-), dm (-).
- NUOTIORETKEN KOSKENLASKIJA 21772/18, lonkat A/A (ind. 113), kyynärät 0/0, polvet -/-, silmät ok (01/22), prcd-pra terve (a), pompen terve (a), dm terve (a).
- NEREANEIDON KEVÄTAAMU 32175/14, lonkat A/A (ind. 110), kyynärät 0/0, polvet 0/0 (tulos vanhentunut), silmätarkastus vanhentunut, prcd-pra terve (a), pompen terve (a), dm (-), jos uroksen silmät tarkastetaan terveiksi ennen astutusta.
- JUOVATTAAN POHJANMAALLA 55137/18, lonkat A/A (ind. 117), kyynärät 0/0, polvet 0/0, silmät: ppm:iris-iris (11/21), prcd-pra terve (a), pompen terve (a), dm terve (a).
- PEIKKOVUOREN UTUKKA 53270/16, lonkat A/A (ind. 116), kyynärät -/-, polvet -/-, silmät ok (1/21), prcd-pra terve (A), pompen terve (A), dm terve (A).

Vastaa Viestiin