Hei tiedustelemme voisiko yhdistyksenne olla mukana ja avuksi DogEnvi-tutkimuksessamme?
DogEnvi on mikrobiotan, allergiataipumuksen ja piilevän tulehduksen yhteys elinympäristöön koirilla ja koiranomistajilla -tutkimus.
Tulehdusperäiset sairaudet ovat yleistyneet länsimaissa viime vuosikymmeninä huolestuttavaa tahtia niin ihmisillä kuin koirillakin. Yleistyminen on yhdistetty länsimaiseen elämäntapaan, johon liittyy prosessoitu ruoka, vähäinen liikunta, krooninen stressi ja kaupungistunut elinympäristö.
Tässä tutkimuksessa halutaan selvittää miten koiran pentuajan ja varsinaisen kodin elinympäristöt vaikuttavat allergian ja kroonisen matala-asteisen tulehduksen kehitykseen. Tutkimusrotuina ovat labradorinnoutaja sekä suomenlapinkoira. Tutkimuksessa selvitetään myös koirien ja ihmisten allergian yhteyksiä, joten näytteitä otetaan myös koirien omistajilta.
TUTKIMUKSEEN OSALLISTUMALLA SAA TIETOA OMASTA JA KOIRASI ALLERGIATAIPUMUKSESTA SEKÄ PIILEVÄSTÄ TULEHDUKSESTA. Kiitokseksi osallistumisesta saa myös lahjakortin ja sponsorilahjoja.
Koirista ja koirien omistajista otetaan verinäyte ja ihon ja suoliston mikrobinäyte. Näytteenotto tapahtuu viitenä eri viikonloppuna syksyn 2014 aikana. Näytteenottotapahtumat ovat Nurmijärvellä, Savonlinnassa, Parkanossa, Jyväskylässä ja Ypäjällä. Tilat ovat koiraharrastajien suosimia ja käyttämiä harjoitushalleja ja vastaavia. Lisätietoa tutkimuksesta, sen taustasta ja suorituksesta löydät liitteestä.
Toivoisimme lisää kasvattajia, koiria ja omistajia tutkimukseen mukaan. Olemmekin jo kutsuneet henkilökohtaisesti kasvattajia mukaan ( rekisteröintien ja asuinpaikkojen ) perusteella. Tarvisemme kuitenkin lisää osallistujia.
Näytteenotot joissa voi osallistua ovat jo hyvin pian. Saisimmeko teidän kauttanne tiedotettua yhdistyksenne jäsenistöä ja etenkin kasvattajia?
Näytteenottotapahtumat ja paikat
1) Lauantai 13.9. klo. 10-16 JYVÄSKYLÄ
2) Lauantai 20.9. klo. 10-16 SAVONLINNA
3) Lauantai 11.10 klo. 10-16 PARKANO
4) Lauantai 25.10 klo. 10-16 YPÄJÄ
5) Lauantai ja sunnuntai 1-2.11 klo. 10-16 NURMIJÄRVI
Ohessa liitteenä tutkimusesittely sekä mainokset ( pdf ja jpg ) joita on jo käytetty useilla foorumeilla sekä sosiaalisessa mediassa. Saisimmeko tiedotusapua teiltä? Voisitteko jakaa niitä jäsenillenne ja muille kontakteillenne?
Tutkimuksesta ja tapahtumista voisimme myöhemmin myös kirjoittaa lehteenne mikäli haluatte?
Vastaan mielelläni lisäkysymyksiin!
Ystävällisin terveisin Petra Jaakonsaari
Petra Jaakonsaari
Canine Genetics Research Group
Department of Veterinary Biosciences,
Research Programs Unit, Molecular Neurology
University of Helsinki
Folkhälsan Institute of Genetics
Biomedicum Helsinki
P.O. Box 63 (Haartmaninkatu 8)
FIN-00014 University of Helsinki
FINLAND
tel +358 50 3199 316
http://www.koirangeenit.fi
Like us on facebook! -> " koirien geenitutkimus "
Viestiä Helsingin Yliopistolta
Viestiä Helsingin Yliopistolta
- Liitteet
-
- DogEnvi-tutkimuksen tiivis esittely.pdf
- (182.65 KiB) Tiedosto ladattu 1916 kertaa